Opittujen asioiden soveltaminen

Mediaseurantaa

Etsiessäni 23 asiaa -kurssiin liittyviä sivustoja Googlesta, törmäsin ensin yllätyksettömästi niin kurssin omiin sivuihin kuin kurssilaisten blogeihinkin. Kyllähän hakutuloksia löytyi pienillä rajauksilla vieläkin tuhansia mutta suuri osa niistä alasivuja tai muuten epärelevantteja haun kannalta. Toki tarpeellisin tieto löytyi heti. Selailun jälkeen löytyi myös Jaana Marvian artikkeli: “Just do it” – kirjastot ja Web 2.0". Artikkeli on julkaistu TKK:n kirjastojen TietäNet-lehden verkkoversiossa viime vuoden puolella eikä varsinaisesti kerro kurssistamme mutta aiheesta toki. Blogilistallekin on päästy (laitettu) ja sitten on tietysti jo aiemmin noteerattu maininta kurssista Anne Rongaksen Opeblogissa.

Itseltäni oli tietoinen päätös tehdä blogi nimimerkin alle ja olla käyttämättä omaa koko nimeä. Haettaessa 23asiaa- ja 23 asiaa -hakusanoilla en kiilaa hakutulosten kärkeen, vaan sijoitus on noin kolmannella sivulla. Edgebrookilla tärppää paremmin - varsinkin jos rajoittaa haun suomenkielisiin sivuihin.


Läksyjä lukiessa: Kate Sheehanin kirjoitus Are librarians culturally self-aware?

Kirjastot- nuo sosiaalisten verkkoyhteisöjen yksinäiset susilaumat... Kirjastojen meneminen mukaan verkkoyhteisöihin on mietityttänyt ja askarruttanut itseäni aiemminkin- oli kysymyksessä sitten MySpace, IRC-Galleria tai Facebook. Mitkä vain Web 2.0-palveluista saattavat olla ohimeneviä trendejä, jotka korvautuvat uusilla tai vanhenevat pian. Aaltoliike on armoton mutta johonkin väliin sitä on hypättävä luovimaan nykyhetken ja tulevaisuuden välissä. Mutta mihin mennä mukaan ja miksi?

Niin kuin kirjoituksessa siteerattu tutkimus osoittaa, osa asiakkaista voi pitää asiakassuhdettaan kirjastoon riittävänä ilman Facebook- tai MySpace-ryhmiin liittymistä. Tähän mennessä olen ollut havaitsevinani vain vähän liikettä asiakkaiden suunnalta näihin ryhmiin. Tärkein kysymys onkin: mitä lisäarvoa ne tuovat? Ehkä me olemme liian lähellä näkemään sitä että ne saattavat näyttäytyä pikemminkin henkilökunnan temmellyspaikkoina ja kollegiaalisina areenoina kuin tuttuina ja lämpöä huokuvina lähikirjastoina. Joillekin voi olla tarpeeksi sulateltavaa jo siinä että kirjastot ovat muuttumassa olohuoneiksi, mutta pitääkö niiden vielä tunkea omaan olohuoneeseenkin? Eivät kirjastot ole jääneet rannalle Web 2.0-ilmiöstä mutta suuntaa haetaan vielä. Ongelmia tuottavat varmasti matkan varrella erilaiset kirjastorakenteet, toisistaan poikkeavat asiakaskunnat ja tietysti henkilökunnan osaaminen. Kaikkea ei voida tehdä tai kokeilla kaikissa kirjastoissa- eikä siinä olisi mitään järkeäkään.

Kirjoituksen kommenttiosiossa on kosolti viisauden sanoja: "I think we can frequently develop tunnel vision when working in libraries, and that’s why it’s so critical to TALK to our patrons, to get out of the library, and to visit other libraries to remember what it’s like to be a patron." Siinähän se oleellinen. Uusien palvelumuotojen kehittäminen ilman ruohonjuuritason tunnustelua on riski ja pahimmassa tapauksessa hukkaan heitettyä työaikaa. Asiakaslähtöisyys tulisi nostaa arvoonsa myös Web 2.0-palvelujen kehittämisessä. Ja kun Web 2.0:n perusideaan kuuluu kaksisuuntaisuus, niin tarjotaanko siihen mahdollisuus tai onko sitä edes mietitty? Ollaanko me liian itseriittoisia edes pohtimaan mitä asiakkaat voisivat tehdä kirjastojen hyväksi? Siinä riittääkin tietoyhteiskunnan tukipilareilla (kirjastoilla) pohdittavaa.

Web 2.0- asiakkaille ja henkilökunnalle

Tehtävänannossa se jo hyvin tiivistetään: 23 asiaa -kurssilla tutuiksi tulleita tekniikoita voidaan valjastaa palvelemaan sekä asiakaskuntaa että henkilökuntaa. Ennen palvelujen suuntaamista ja kehittämistä asiakaskunnalle, olisi kuitenkin käytettävä niitä tuntosarvia ja kuunneltava mitä mieltä asiakkaat ovat. Tämä voi tapahtua asiakaskyselyn kautta tai haastattelemalla asiakkaita. Suuret alueelliset kyselyt eivät välttämättä palvele kirjastojen yksilöllisyyttä. Riippuu tietysti onko sillä edes merkitystä, jos kysely liittyy ainoastaan verkkopalvelujen kehittämiseen tai verkkoyhteisöihin. Keskustelu asiakkaiden kanssa on kuitenkin ainakin itselleni mieluisaa puuhaa ja se on myös omiaan vahvistamaan asiakkaiden suhdetta kirjastoon.

Näkisin mahdollisuuksia hyödyntää kurssin antia asiakaskoulutuksissa mutta silloin sitä olisi pakko tiivistää sisällöllisesti. En ole varma haluaisinko kutsua asiakkaita kirjastomme Facebook-ryhmään tai faneiksi mutta haluaisin kyllä kovasti kertoa heille esim. Netvibes-palvelusta. Samalla tietysti RSS olisi mukava liittää tiedonhaun koulutukseen- puhumattakaan muista RSS-syötteiden käyttömahdollisuuksista. Yksi asia on kuitenkin jo suunniteltu ja vain toteutusta vailla: pidän syksyllä kirjastossamme "Lomakuvat talteen"-kuvankäsittelykurssin asiakkaille ja aion samassa yhteydessä myös esitellä Flickr-kuvapalvelun. Internet-operaattori Welhokin on järjestämässä koulutusta kirjastossamme, joten pitää olla kuulolla ennen kuin uskaltaa pohtia lisää.

Henkilökunnan kohdalla pidän tärkeinä asioina kollegiaalista yhteydenpitoa ja verkostoitumista. Tässä yhteydessä en näe ollenkaan pahana asiana esim. Facebook-yhteisöjen perustamista sopivien aiheiden ympärille. Toimisihan se tukiverkostonakin tiukan paikan tullen. On aina avartavaa kuulla kokemuksia muualta, tai miten jokin asia on ratkaistu jossain. Siinä missä sähköpostit tai sähköpostilistat ovat kömpelöitä keskustelulle, voitaisiin myös perustaa erikoisalojen ryhmiä jotka tapaisivat toisensa Mese-chateissa sovittuina aikoina- ihan niin kuin kurssichateissa. Voitaisiinko tätä ideaa viedä missään muodossa asiakkaille? Vai onko taustahälinä nyt jo liian kova?

Redrum- eli lisää reflektioita

Myönnettäköön että 23 asiaa -kurssi on rohkaissut ainakin itseäni ottamaan muutamia askeleita eteenpäin- ja kun työyhteisökin on vahvasti tulevaisuuteen suuntautunut, niin mikäs on ollut ollessa. Nuortenosastolla (12-20 v.) verkkoyhteisöt eivät vielä edes kiinnosta aivan nuorimpia. Niihin ryntäämisen sijaan olemme kuitenkin avanneet blogin ja rekisteröineet tunnukset Flickr- ja Youtube-palveluihin. Oleellista on kai löytää ne oman kirjaston tai osaston näkökulmasta toimivat ja tarpeelliset Web 2.0 -työkalut. Mietimme parhaillaan myös keinoja sitouttaa nuoret tuottamaan enemmänkin sisältöä- myös omilla ehdoillaan.

-_- -_- -_-

ps. jos jotain oleellista jäi puuttumaan tai uupumaan, korvaan sen myöhemmin. Nyt pakkaan matkalaukut ja lähden lauantaina Kiinaan kolmeksi viikoksi. Pahoittelen pitkiä sepustuksia mutta kirjoittaminen on minulle yksi harrastus ;D Kiva kurssi, KIITOS! Kiitos kaikille! Palaillaan!

Web 2.0 -työkalujen löytäminen (tuntosarvet)

Tuntosarvet etusivuilla

No niin, nyt on RSS-syötteet tilattu sivuilta del.icio.us/popular/web2.0 ja Read Write Web. RSS-lukija Netvibes on muutenkin ollut ahkerassa käytössä ja epäilen että sitä tulee käytettyä säännöllisesti myös kurssin päätyttyä. Jokin sen käyttöliittymässä ja selkeydessä viehättää.

Seuraavaksi sitten etusivut tarkempaan syyniin. ReadWriteWeb on aihepiireiltään kuin kotimaiset Tietoviikko, MikroPC tai Digitoday- ihan muutamia mainitakseni. Silmäilen artikkelit Facebookin tulevaisuudesta ja Googlen uudesta Lively-virtuaalimaailmasta. Lively vaikuttaa kiinnostavalta, vaikka tulevaisuus vasta näyttää onko siitä samalle viivalle muiden 3D-virtuaalipaikkojen kanssa ja esimerkiksi Second Life:n kilpailijaksi. Yhtä uutista on kuitenkin pakko siteerata, sen verran suurin sanoin nimittäin alkaa sosiaalisen hakukoneen Delverin maailmanvalloitus: "Information overload is a topic that keeps coming up, especially among users of social media services. As you add more friends and more services, the amount of content produced can become overwhelming to keep up with which leads to quality items being lost amongst the "noise." Artikkeli on myös kommenteissa todettu mielenkiintoiseksi ja se on luettavissa kokonaan täällä. RWW:n sisältö lähtökohtaisesti vaatii lukijalta kiinnostusta Web 2.0-teknologiaan ja ehkä vähän asiantuntemustakin.

del.icio.us/popular/web2.0:n etusivu ei sekään varsinaisesti yllätä- tosin artikkelit ovat pikaisesti silmäiltyinä enemmän talouteen ja markkinointiin liittyviä. Hauska ilmiö sekin kuinka uutisoinnissa on tullut jo lähes ärsyttäväksi muoti-ilmiöksi esitellä niin-ja-niin-monta-tapaa-tehdä-jotain, kuten esimerkiksi: 50 Ways Marketers Can use Social Media to Improve Their Marketing. Sinänsä erilaisten listojen kyhääminen ja otsikointi edellisen artikkelin tapaan ei ole enää uusi markkoinointikikka mutta taitaa toimia aina- ainakin omalla kohdalla. Muista aiheista mainittakoon keinoäly (AI), Web 2.0-työkalut ja yhteisöllisyys.

Työkalujen parissa

Office 2.0 Database ja AppAppeal tuli tutkittua varsin kattavasti. Ensin mainittu miellytti visuaalisesti enemmän mutta vähän karumman ilmeen alta AppAppeal toi heti tyrkylle jo hyviksi havaitsemiani palveluja, ohjelmia ja sovelluksia. Lisäksi karsintaa tuntui tehdyn jo käyttäjän puolesta- liian usein määrällä yritetään korvata laatua. Sen vuoksi lähdinkin metsästämään jotain uutta ja kivaa AppAppeal-sivustolta. Lopulta päädyin "back to the basics"-henkisesti kokeilemaan Passpack-palvelua. Palveluun on mahdollista tallentaa tunnukset ja salasanat (100 kpl ilmaiseksi)- tai jopa käyttää sitä ns. portaalina kirjauduttaessa muille sivustoille. Tämä vaatii ominaisuuden aktivoinnin ja sen lisäksi "vain" tunnuksen, salasanan ja sivuston jolle niillä kirjaudutaan. Homma tuntuu toimivan, listasta on näppärä valita sivusto ja klikata vain "Go"-kuvaketta. Palvelu on myös päässyt PC Magazine:n The Best Free Software -listalle, ja ehkä sen johdosta en lähdekään etsimään foliopipoa kaapistani. Idea ei ole uusi (OpenID yms.) ja siihen liittyvät turvallisuusriskit, olivat ne kuinka olemattomia tahansa, puhututtavat aina tiettyä osaa tietokoneiden käyttäjistä.

Runescape

Pelaaja -oppija?

Luettuani Yhdysvaltain koulukirjastoyhdistyksen dokumentin AASL Standards for the 21st-Century Learner Gaming Alignment, olin sitä mieltä että harvoin tulee vastaan näin myönteistä näkökulmaa pelaamiseen- ja sitä todella tarvitaan. Myönteisyyden lisäksi siinä on terävyyttä ja asiallisuutta, mikä on omiaan nakertamaan kaiken maailman epäilijöiden uskottavuutta. Hah- siitäs saitte, ainakin hetkeksi. Huomioita voisi tehdä montakin- Runescapen opetusjaksoon perustaen tai ei. Yksi tärkeimpiä on muistutus siitä että pelejä on lähestyttävä samasta näkökulmasta kuin kirjoja, genrejä eli lajityyppejä on monta. Kaikki pelaajat eivät innostu kaikista peleistä kuten kaikki lukijat eivät varmasti innostu kaikista kirjoista. Jos siis kerron pelaavani, ei se tarkoita sitä että pelaisin mitä tahansa ruudulla vaappuvaa pelin torsoa- jos siis olette herkkiä arvostelemaan, pidätän itselläni oikeuden määritellä pelaamiseni tarkemmin. Usein törmään myös kommenttiin "mitä hyötyä on pelaamisesta?" No, mitä hyötyä nyt yleensäkään on mistään- toisaalta olen edelleen ärsyyntynyt siitä että jatkuvasti pitää todistella sitä että pelaamisesta olisi jotain hyötyä. Elämme tässä suhteessa vaikeita aikoja- vieläkin.

AASL:n standardit eivät vielä puhkea kukkaan, jos niitä tyytyy tarkastelemaan vain Runescapen harjoitusjakson valossa. Mutta kyllä ne pitävät paikkansa. Enemmän pelanneelle (minä, minä!) ne aiheuttavat aikamoisen ahaa-elämyksen ja riemun tunteen, tuntuu siltä kuin palaset loksahtaisivat paikoilleen. Tasohyppelyistä leveleihin ja yksinpeleistä tiimitaitoja vaatiivin online-moninpeleihin. Joskus silti haluan myös rauhassa ihmetellä sitä ympärilläni aukeavaa pelimaailmaa ja tutkia kaikkea kiireettä. Toivottavasti pelaaminen ei menetä luontaista lumoaan muuttumalla liian kilpailuhenkiseksi ja hektiseksi selviytymistaisteluksi.

Runescape

Runescapen aloitussivu on puolen vuoden aikana muuttunut näyttävämmäksi mutta kirjauduttuani sisään luikertelee korviini tuttu ja turvallinen pilipalimusiikki säestämään teknisesti jokseenkin kömpelöä pelaamista. Reippaasti pikselöityvä grafiikka ei sekään hirveästi vakuuta. Vaan onhan se ilmainen, ja jos siitä niin monet nuoret (ehkä vähän vanhemmatkin) riemua saavat, niin mikä minä olen sille ilkkumaan. Pelin genre, eli RPG on kuitenkin lähellä sydäntä- eikä niissä ensimmäisissä Zeldoissa kovin kummoista grafiikkaa tai äänimaisemaa ollut. Ajat vain ovat muuttuneet- ruudun tai kompassin klikkailu tosin tuntuu jo vähän takapajuiselta. Itselläni on kuitenkin useampikin Runescape-tunnus tehtyinä, niistä mainittakoon Boomtowncat. Tutorial Island-jaksoa on pelattu läpi monen monta kertaa- myös yhdessä nuorten kanssa. En kuitenkaan pelaa Runescapea aktiivisesti, puhumattakaan että olisin innostunut hankkimaan membership-jäsenyyden etuineen.

Nuorten kysymykset Runescape-pelistä liittyvät usein vieraisiin kieliin, yleensä kuitenkin englantiin. Pelin chatissa vilahtaville teksteille on haluttu suomennos tai salasanan unohduttua sen palauttamiseen liittyviä ohjeita on kerrattu hartaasti yhdessä. Myös liiasta sinisilmäisyydestä on joskus ollut aiheellista huomauttaa varomatonta pelaajaa- kaikki kun eivät ole liikkeellä aivan reiluin aikein. Monet itkut on meidänkin osastolla itketty, kun joku on vienyt pelihahmon epärehellisin keinoin tai päättänyt ottaa yhteisen pelihahmon salasanaa vaihtamalla vain omaan käyttöön. Huijata voi monin tavoin mutta reportteerauksella (report) voi ilmiantaa häiriköitä, tosin ainakin meillä joku innostui käyttämään sitäkin ominaisuutta väärin. Huoh.

Runescape-illat

Runescape, tuo paljon parjattu ja viheliäinen tappelupeli, joka tekee nuorista levottomia ja kirjastoista normaaleille asiakkaille sietämättömiä paikkoja. Laitetaan pöydille kieltokylttejä ja lukitaan siis tunnukset, jos ei hyvällä uskota- pääsevät normaalit asiakkaat tekemään oikeita juttuja.

Siinä taas sarkasmin pirulainen pääsi iskemään mutta en voinut vastustaa kiusausta. Itse asiassa tuo tilanne oli omassa kirjastossammekin (Leppävaara/Sello) arkipäivää, kunnes päätimme järjestää nuorille Runescape-iltoja. Sopivaksi päiväksi katsottiin perjantai, ihan jo koulujen takia. Porkkanana oli että mukaan pääsi vain jos jätti tiedonhakukoneet rauhaan, eikä kirjautunut peliin koneilla, joilla sen pelaaminen oli kielletty. Suosio oli aluksi valtava, useimpina iltapäivinä istui parisenkymmentä nuorta pelin äärellä kirjastomme mikroluokassa. Siellä sai rauhassa vähän vauhkoontuakin pelin tapahtumista, tai huudella vieraisiin pöytiin. Tila oli suljettu ja sen takia pienistä kolinoista ei vielä ärähdelty. Luokasta ja kirjastomme hiljaisesta yläkerrasta poistuminen sen sijaan ei aina onnistunut yhtä mallikkaasti mutta pienillä nuhteilla selvittiin- ja taas jatkettiin. RuneScape-peli-iltojen ohella tuli kokeiltua Nettipelikerhoa ja tänä kesänä on nuorille järjestetty Nettipaja joka toinen keskiviikko. Nettipajassakin voi toki pelata Runescapea mutta olemme halunneet sisällyttää siihen option tehdä pelaamisen lisäksi myös muuta tietokoneilla. Kesän 2008 ensimmäisessä Nettipajassa pohdittiin vakavissa tunnelmissa epilepsiaa ja miten se liittyi pelaamiseen. Asian ottivat esille nuoret ja kipinä keskusteluun oli saatu erään pelin ohjekirjan varoituksesta.

Runescape vs. World of Warcraft

Huhtikuussa 2008 saimme Leppävaaraan kaksi World of Warcraft -pelille omistettua konetta. Niillä ei käytännölllisesti katsoen tehdä muuta kuin pelata tätä Runescapen isoveljeä. On ollut mielenkiintoista seurata entisten Runescape-pelaajien siirtymistä WoW:n pariin ja ennen kaikkea kuunnella mitä ajatuksia se herättää. Päällimmäisinä on yleensä mainittu grafiikka ja WoW:in maailmoja onkin ihasteltu lumoutuneesti. Halusimme tarjota nuorille mahdollisuuden kokea myös tämä seikkailu, vaikka vain muutaman levelin verran. Täällä lisää.

Ajanvietepelaaminen

Myönnän joskus jääneeni koukkuun johonkin typerään ja vilkkuvaan Flash-peliin, vaikka yleensä kiroankin ns. selainpelit pelimaailman pikku termiiteiksi, jotka nakertavat aikaa "oikealta" pelaamiselta. Tosin ei tarvitse kuin viettää tovi aikaa nuorten kanssa ja havaita että niitä pelataan ihan tolkuttomasti! Tässä yhteydessä en siis vielä puhu Runescapen tai World Of Warcraftin kaltaisista pelimammuteista. Vaikka Runescape selainpeli onkin, vaatii sen aloittaminen jo vähän enemmän paneutumista kuin suurin osa muista selainpeleistä. On melkein painajainen aktiiviselle MMORPG-pelaajalle, kun joku sopivan vähän peleistä tietävä istahtaa koneen ääreen ja kysyy kädet näppäimistöllä: "okei, mitä tässä tehdään?". Silloin pitää aina laittaa jäitä hattuun ja todeta että peliä voi pelata monella tavalla ja sen oppimiskaari on aika pitkä.

Aapeli ja Älypää ovat tuttuja sivustoja, olen joskus mielenkiinnosta kokeillut muutamia pelejä mutta varsin nopeasti lähtenyt eteenpäin muihin internetin ihmemaailmoihin. Kun pelaan aktiivisesti Wii-pelikonsolia ja World Of Warcraft -peliä, niin tässä kohdassa karsin yleensä mielellään pelaamista enkä tietoisesti mene enää muille pelisivuille. En kyllä voi väittää viihtyväni selainpelien parissa muutenkaan, mikä ei tietenkään tarkoita että ne olisivat jotenkin huonoja tai en arvostaisi niitä. Vastaavista portaaleista löytyy nykyään pelejä lähes joka makuun- ja tietty rekisteröinti tarjoaa usein lisämahdollisuuksia niin pelaamiseen kuin verkostoitumiseen muiden pelaajien kanssa. Usein näiden sivustojen toiminta mahdollistetaan niillä mainoksilla, jotka kyseisillä sivuilla ovat (vilkkuvat). Mitä enemmän kävijöitä, sitä enemmän mainostajia ja rahaa. Voidaan toki pelaajiakin rahastaa aina tarpeen mukaan. Pelaajien koukussa pitämiseksi sivustoa on myös kehitettävä tai satunnaispelaajat karkaavat muihin portaaleihin.

Suomalainen ja suomenkielinen Älypää alkaa jo olla klassikkosarjaa internetissä ja tuntuu kelpaavan yhtä hyvin senioreille kuin nuorillekin. Älypään aloitussivu näyttää kyllä kiinnostavalta, ainakin jos on vähänkään kiinnostunut tietovisoista tai "pähkinöistä". Skaalaa riittää yleistietovisoista eri aihealueiden tietovisoihin, vieläpä suhteellisen laajasti. Mukana on tietysti myös aikaraja, joka estää varmasti hitaampien aikeet tarkistaa asia Googlesta. Valittuani matkailuaiheisen visan, saan kaksi eri vaihtoehtoa etenemiseen: aurinkomatkojen kohdevisa ja matkailu. Jätän sponsorit sikseen ja valitsen jälkimmäisen- "porkkanoista" huolimatta (tätä kirjoittaessani samalle sivulle ilmestyy myös Finnmatkojen mainos). Peli tarjoaa ihan mukavia kysymyksiä, kunnes vastaan väärin ja saan ilmoituksen: "olet tasoltasi Tallinnan kävijä". Hupsista! Pelin eduksi sanottakoon että mahdollisuus valita enemmän kuin yksi oikea vastaus lisää jännitystä ja takaa ahneille ei-niin-mukavan lopun. Sana-arvaus sen sijaan jatkuu, kunnes olen tasoltani "hyvä hahmottaja". Aion myös olla hyvä häviäjä ja poistua sivustolta vauhdilla. Diplomaattinen arvioni: viihdyttävää ajankulua niille, ketkä sitä tässä muodossa hakevat.

Aapeli-peliyhteisö sen sijaan näyttää omaan makuun liian sekavalta. Yhteisöllisyyttä löytyy toki muualtakin kuin nimestä. Kun yhteisöllisyyttä pidetään yleensä mm. pelaamisessa hyvänä asiana, niin haittaako jos liittyy klaaniin, jossa on vain provosoivia häiriköitä? Noh, vitsailu sikseen- tykkään Aapelin ideasta luoda peleille myös keskustelualueet, tosin keskimääräinen viesti siellä näyttää muodostuvan yhdestä tai kahdesta sanasta ja viidestäsadasta hymiöstä. Eikö muuten rekisteröitymisen yksi merkittävä taustatekijä ole vähentää häiriköintiä? Pikaisella vilkaisulla käyttötukea näyttää löytyvän ja graafista keskusteluhuonetta ym. kivaa. Wikipedia tulee avuksi hahmottaakseni edes vähän enemmän pelikeskuksen (näillä nimilläkö näitä nykyään kutsutaan?) historiaa ja taustaa. Itselleni uutinen on se että yhteistyö MTV3:n kanssa on päättynyt. Selvittäessäni sivustoon liittyvien taateleiden arvoitusta avuksi tulee ärhäkkä mielipideautomaatti hikipedia: Taateli on Aapelin naurettava rahayksikkö, joilla Aapelin ylläpito rahastaa 10-12 vuotiailta kakaroilta viimeisetkin rahat. Taateileita voi tilata tekstiviestillä ja 50 eurolla saat itsellesi käyttöösi noin 3 taatelia, riippuen tarjouksista, joiden avulla Aapeli yrittää epätoivoisesti myydä niitä tyhmille. Tämä riittää minulle.

Wikit ryhmätyövälineenä

Tehtävän ensimmäinen osuus, eli oman profiilisivun lisääminen 23asiaa-kurssin wikispacesiin onnistui suhteellisen sutjakkaasti. Siellä on nyt profiili ja kaikki meni ehkä oikein? Noh, siirrytään eteenpäin.

Stewart Maderin neuvot Wikin käytöstä tapaamisten vauhdittajana eivät kuulosta täysin mullistavilta mutta ovat toki mielenkiintoista luettavaa. Espoossa on käytössä Wiki sisäisenä intrana ja sinne on viety mm. eri työryhmien kokousten muistioita. Mader kehottaa kuitenkin käyttämään Wikiä aktiivisesti ennen kokousta, sen aikana ja myös sen päätyttyä. Niin pitkälle ei kuitenkaan olla meillä menty- ainakaan vielä. Keskustelu käydään kokousaiheista lähtien sähköpostilistoilla, sen sijaan että muokattaisiin suoraan wikiä tai avattaisiin siellä keskustelua. Menee varmasti aikaa sitouttaa ja totuttaa ihmiset uuteen toimintatapaan- tai jopa -kulttuuriin. Mikäli wikiä muokataan kokouksen aikana, on tietysti tiloillakin omat rajoituksensa tekniikan suhteen.

En näe mitään erityistä syytä- edes kansallisissa luonteenpirteissämme- miksei wiki sopisi työyhteisöihimme rikastuttamaan (vähentämään) kokouksiamme. Onnistumisen kannalta on tietysti taas kerran merkittävää että asia koetaan yhteiseksi, sitä tukevat organisaation kivijalat ja siihen uhrataan myös resursseja. Luovuuden ja muutoksen kipinäkin saattaa olla tarpeen. Tietysti on myös olemassa näkemys, jonka mukaan ainoa ja perustavaa laatua oleva kokous vaatii kaikkien läsnäolon ja lähentelee kestoltaan kahta-kolmea tuntia. Niistä lähdetään näkemyksistä/visioista pikemminkin nääntyneinä kuin virkistyneinä. Muistio tulee perässä jos on tullakseen ja mahdollinen muutos siihen vaatii hyvän puheenvuoron seuraavasssa kidutussessiossa. Kill me!

Wikit tiedonlähteenä

Bongaa wiki

Lähdin jäljittämään mielenkiintoista- muuta kuin kirjastoaiheista- wikiä, ja rehellisesti sanoen aika monta hakusanaa tai aihetta tuli käytyä läpi ennen kuin löytyi koonsa ja aiheensa puolesta vakuuttava wiki. Löytyi Zeldapedia- ja muistattehan että Zelda on prinsessa eikä se etäisesti Peter Pania muistuttuva hahmo (Link), joka aina keikaroi miekkoineen pelien keulakuvana. Esittelysivun perusteella tietoa on huima määrä, 6136 sivua tai sivuston oman statistiikan mukaan artikkeleja 1983 kpl.

Zelda-videopelisarjan äärellä on tullut vietettyä satoja tunteja (sori kirjat!) ja tutkimusmatkaa tekee mielihyvin- lähinnä ainoastaan sarjan uusin "Twilight Princess" on edelleen pelaamatta. Eponasta, tuosta Zeldan uskollisesta ratsusta löytyy paljon lisätietoa- eikä pääpahis Ganondorfiakaan ole unohdettu. Toisaalta nämä ovat perusasioita, joiden pitääkin olla kunnossa. Seuraavaksi haluaisin tietää vähän enemmän Goroneista, tuosta mystisestä kivikansasta, johon tuli tutustuttua Ocarina of Time -pelin myötä. Vastaus on enemmän kuin tyydyttävä, jo ensimmäisen kappaleen osalta:

"Gorons are a humanoid, rock-eating race that dwell in the mountains. They first appeared in The Legend of Zelda: Ocarina of Time. Despite their hulking appearance, Gorons are a relatively peaceful species. Gorons are usually considered, perhaps superficially, to be of low intelligence, although there is no particular indication of this in the games. Perhaps it is due to the fact that they wear little clothing, or the stereotype of strength overriding intelligence."

Zeldapedia osoittautuu rakenteeltaan huolitelluksi ja perusteelliseksi. Vaikka sivuston vasemmalla puolella sijaitseva haku onkin täsmällinen, kannattaa virikkeitä hakea myös sen alapuolella sijaitsevasta navigointipalkista. Siellä voi selata sivuja mm. näiden otsikoiden alla: Editor's Pick, Most Visited ja Highest Voted. Myös muille kuin tilastofriikeille löytyy navigointipalkista jo lähes kaikki tarpeelliset linkit aiheesta. Mainittakoon vielä sekin että muutaman artikkelin silmäiltyäni vaikuttaa siltä että myös sarjan omalaatuinen mutta lämmin huumori on auennut Zeldapedian kirjoittajille. Perehtyneisyydestä ja laajuudesta iso plussa.


Kirjastowikit

Vaikuttaa siltä että kirjastot voivat menestyksekkäästi hyödyntää wikejä monin eri tavoin: skaala voi olla suppeista aihepiireistä aina laajoihin tiedonhakuportaaleihin. Ne voivat yhtä lailla palvella kirjastoja kuin tukea loppukäyttäjän tiedonhakuprosessia kotona. Tosin esimerkiksi yliopistokirjastoilla aineistojen käyttö ja resurssit voivat olla rajattu vain kampusalueelle tai tunnistautumisen kautta opiskelijoille ja henkilökunnalle.

Asiakkaille on tarjolla kirjastojen palveluja aina reaaliaikaisista chateista kaukopalvelupyyntölomakkeisiin. Mikään ei oikeastaan yllätä, paitsi tietysti se miten paljon joillakin on ollut aikaa rakentaa wikejä. Vaikka sisältö olisikin vähäinen, voi wiki hyvin jäsenneltynä portaalina olla käyttäjälleen korvaamaton apu. Olen itse oppinut arvostamaan myös ns. related-ominaisuutta(läheistä sukua), joka esimerkiksi hakujen yhteydessä tarjoaa aiheita jotka saattavat mahdollisesti kiinnostaa. Eihän se uusi asia ole mutta Web 2.0:ssa vahvasti edustettuna.

Mikäli en aivan väärin ole ymmärtänyt, niin ulkomailla tehdään vielä enemmän erilaisia TOP-listoja kuin täällä, tai listoja yleensä? Kuka niistä hyötyy ja miten paljon, se on sitten ihan toinen juttu. Sitten vielä- ovatko tieteelliset kirjastot yleisiä kirjastoja innokkaampia wikittelemään? Tietystä näkökulmasta sen ymmärtää- ja jos asiakkaista löytyy vielä samanhenkisyyttä tieto/taidon kera tekemään yhteistyötä vaikkapa juuri wikin muodossa, niin mikäs on ollessa. Kurssit ovat varmasti synkassa kirjastojen tarjoamien materiaalien kanssa.

Lopuksi: olen jo pitkään ollut sitä mieltä että jos perinteinen kirjastonkäyttö tulee tiensä päähän, niin kirjastoissa on uskomaton määrä resursseja internetissä vellovan tiedon analysoimiseen ja organisoimiseen- ehkä jopa tuottamiseen- asiakkaille.

Mikä on wiki?

Omalla työpaikallani Espoon kaupunginkirjastossa on käytössä henkilökunnan sisäinen intra, WikiEki tai EkiWiki (rakkaalla lapsella on monta nimeä). En voi sanoa kunnostautuneeni sen käytössä tai päivittäneeni sitä aktiivisesti mutta hienosti tuntuu ajavan asiansa- ja käyttötukea on luvassa rautalankaohjeen muodossa kuin henkilökohtaisesti kädestä pitäenkin. Hiekkalaatikkokin löytyy aloittelijoille. Viimeksi tänään etusivua katsoessani sisältöä oli kertynyt jo lähemmäs 600 sivua, hieno saavutus- varsinkin kun tiedän kuinka tuore projekti on kyseessä.

Hetken wikejä silmäiltyäni päätän valita kohteeksi tämän: University of Minnesota Libraries Staff Wiki. Tiedän tosin jo heti että sen läpikäyminen veisi eniten aikaa. Se on kuitenkin kolmesta vaihtoehdosta kokonaisuutena- ainakin käyttöliittymältään- mietityin ja hiotuin ja siksi houkuttelevin.

Heti aloitussivulla on yhteisöllisyyteen ja yhteistyöhön kannustava viesti "Staff input is crucial to this site's evolution". Laajemmin ajateltuna sen voisi tulkita leimalliseksi koko web 2.0-ideologialle. Hyvä aloitus. Sivuston yleisilme on seesteisen rauhallinen ja asiallinen. Kokemus yliopistokirjastotyöstä TKK:lla auttaa hahmottamaan sivuston rakennetta paremmin. Jo ainoastaan Libpedia-linkin takaa löytyviä lyhenteitä ja termejä tutkii aikansa.
En osaa päättää, onko vasemmalta puolelta löytyvä navigointipalkki ahdettu liian täyteen linkkejä vai sittenkin nerokkaasti organisoitu pieneen tilaan? Se on pieni paha muuten toimivassa kokonaisuudessa.

Sisällöstä voisi poimia vaikka mitä, sen verran kattavasti tietoa on. Jäin hetkeksi tutkimaan näppärästi ryhmiteltyjä toimintasuunnitelmia, budjetteja, visioita ja strategioita. Teknisesti näyttää löytyvän myös lomakkeita matkalaskuista vahinkoilmoitukseen, tietysti aina täyttöohjeita myöten. Ja Yhdysvalloissa kun ollaan, yleinen turvallisuus kampusalueella on myös vahvasti edustettuna ja ohjeistettuna. Tapahtumablogi vaikuttaa mielenkiintoiselta ja tiuhaan päivitetyltä. Myös usein se kriittisin tieto on helposti jäljitettävissä: yksiköiden yhteystiedot, aukioloajat ja kontaktihenkilöt löytyvät näppärästi- Suomen oloista poiketen usein myös kuvan kanssa. Tietysti mieleen pulpahtaa ajatus koska henkilökunnan wiki muuttaa matkan varrella luonnettaan yleishyödylliseksi tiedonlähteeksi laajemmallekin yleisölle. Tällä kertaa jätän tutustumisen kuitenkin tähän.

Kaiken kaikkiaan Minnesotan yliopiston kirjastojen henkilökunnan wiki vaikuttaa erinomaiselta vaikka en missään tapauksessa olekaan oikea henkilö arvioimaan sitä käytännön kokemuksen puuttuessa. Tältä pohjalta ei luulisi olevan vaikeaa sitouttaa henkilökuntaa mukaan intran kehittämiseen. Tällä kertaa perehdyin siis vain pikaisesti muihin introihin, joista Albany County Public Library vaikutti lupaavalta mutta kokonaisuutena vähän tylsähköltä.

Wikisuunnittelumalleista valitsin loppujen lopuksi WikiGnomen, kuvailun perusteella sopivaa hallintaa ja huolintaa viimeistelemättömyyden keskellä. Esimerkin mukaisesti säännöllinen organisointi ehkäisee wikiä joutumasta kaaoksen syövereihin. Samalla sivulla vastakohtaparina (anti-pattern) mainittu WikiTroll taas tekee parhaansa kumotakseen nämä aikaansaannokset ja pitääkseen yllä tai edistääkseen kaaosta. Toisaalta uskon että Champion (no, ainakin terminä) laukaisisi minussa sisäisen trollin. Ei kai näitä tarvitse sen enempää perustella? Elävästä elämästähän nämä- ja hauska pikku yksityiskohta tältä kurssilta, jonka muistaa vielä pitkään.

Wikipedia

Wikipedia tai lyhyemmin ilmaistuna "Wiki" on ehtinyt tulla tutuksi vuosien varrella. Erittäin mielenkiintoista on ollut seurata myös siihen liittynyttä keskustelua tiedon luotettavuudesta ja laadusta. Alkuaikoina se tuomittiin elitistiseksi puuhasteluksi mutta sittemmin yleinen mielipide taitaa kuitenkin pitää sitä internetin tiedonhaun kulmakivenä. Itse olen taipuvainen uskomaan että Wikipedia on löytänyt paikkansa tiedonhaun työkaluna siinä missä Google-hakukonekin. Kun vielä käyttää Wikipedian omaa hakua niin roskaa ei tule samaan tyyliin kuin hakukoneilla haettaessa. En tosin ole vieläkään päässyt irti tavastani kirjoittaa Googlen hakukenttään hakusanojen joukkoon termiä "wiki", sen sijaan että käyttäisin Wikipedian omaa hakua. Tämä tapa juontaa aikoihin jolloin Wikipedia oli hankkeena vasta käynnistymässä ja artikkelien määrä oli vielä vähäinen.

Tällä kertaa haluan nostaa suomenkielisestä Wikipediasta esiin artikkelin "Elvis Presley", jonka tyyliltään ja ilmaisultaan voisi katsoa edustavan paikoin jopa huonoa kieltä. Teknisesti tiedot taitavat kyllä pitää paikkansa (nimim. Elvis-fani vuodesta 1978). Ohessa pieni osa artikkelista:

"Paluu ja televisio-ohjelma

Vuonna 1968 Elviksen suosio oli alamaissa, eikä tuolloin ollut millään lailla muodikasta olla Elvis-fani. Elokuvasopimukset olivat päättymässä ja Elvis ei enää ollut kiinnostunut jatkamaan halpatuotannoissa. Elviksen uran lopun alun edessä ratkaisuksi tuli NBC-televisiokanavalle tehtävä televisio-ohjelma, jonka oli manageri Parkerin suunnitelmien mukaan tarkoitus sisältää perinteisiä joululauluja esittäjänä valkoiseen smokkiin pukeutunut Elvis. Sopimuksen kylkiäisenä tehtiin myös vuonna 1969 valmistunut Change of Habit -elokuva.

Joululauluohjelma oli ohjaaja Steve Binderin ja Elviksen painajainen. He halusivat tehdä kunnon rockshow'n, joka nostaisi Elviksen taas kirkkaimmaksi tähdeksi. Comebackin tarpeellisuuden osoittamiseksi Elvikselle televisioshow'n ohjaaja Binder vei Elviksen keskellä kirkasta päivää seisoskelemaan Burbank-studioiden ulkopuolella sijaitsevalle Sunset Boulevardille suurimman ihmisvilinän aikaan. Ajat olivat muuttuneet ja sen huomasi konkreettisesti nyt myös Elvis. Hän sai seisoskella keskellä päivää vilkkaalla kadulla Kaliforniassa, eikä monikaan ohikulkijoista kiinnittänyt huomiota häneen tai pyydystänyt enää intensiivisesti hänen nimikirjoitustaan. Elviksen reaktio oli kaksijakoinen. Hän oli hämmentynyt ja aidosti ihmeissään että häntä ei enää tunnistettu samalla tavalla, kuten aiemmin. Toisaalta koko tilanne myös huvitti häntä, mutta Binder onnistui siinä mitä yrittikin. Hän sai tämän "kokeen" avulla osoitettua Elvikselle comebackin tärkeyden ja sen, että se on syytä tehdä tyylillä ja itsensä likoon laittaen, mikäli Elvis mielisi jatkaa uraansa ja palata huipulle. Muuten hän saisi seisoskella kadulla rauhassa jatkossakin. Elviksellä itselläänkin oli suuri halu todistaa suurelle yleisölle ja ennen kaikkea itselleen mihin hän todella pystyi ja ohjaaja Binder halusi kaivaa Elviksestä kaiken parhaan ja alkuvoimaisen magian jälleen esiin mikä oli ollut hänen suuren suosionsa salaisuus uran alkuaikoina. Binder halusi herättää vanhan Elviksen henkiin, sen aidon ja oikean rockin kapinallisen. Show nauhoitettiin lopulta Binderin ehdotuksen mukaisesti Parkerin myönnyttyä ideaan, ja itsensä huippukuntoon saanut, ruskettunut ja mustaan nahkapukuun pukeutunut Elvis villitsi koko ympärillään olleen yleisön ja lopulta koko maailman, jälleen. Show oli katsotuin vuoden 1968 tv-ohjelma Yhdysvalloissa. Elvis oli palannut huipulle. Hän oli taas miljoonien palvonnan kohde, eikä hänen uskollisimpien faniensakaan enää tarvinnut häpeillen tunnustaa ihailun kohdettaan. Presidentti Nixoniakin hän pääsi tapaamaan Valkoiseen taloon ainoastaan ilmoittamalla portilla nimensä paria vuotta myöhemmin 1970.

Vuosina 1968 ja 1969 Elviksen levytykset olivat tyyliltään aiempaa lähempänä soul-musiikkia, sillä letkeä rantapoikamusiikki oli jo poissa muodista, eikä sitä esittämällä voinut enää saada uskottavuutta. Ihmiset ostivat taas Elviksen levyjä, ja tunnetuin single tältä kaudelta on Suspicious Minds, joka oli Elviksen viimeinen singlemenestys Yhdysvalloissa hänen elinaikanaan."

Elvis Presley. (2008, kesäkuun 16). Wikipedia, . Haettu 14.03, heinäkuun 6, 2008 osoitteesta http://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Elvis_Presley&oldid=4954611.

Elvis Presley-artikkeli löytyi kirjoittamalla suomenkielisen Wikipedian hakukenttään "Elvis". Englanniksi kirjoitettu artikkeli vaikutti jo huomattavasti paremmalta ja viittaukset lähteisiinkin olivat kunnossa.

Vaikka Wikipedia onkin hatunnoston arvoinen projekti, kannattaa silti pidättää itsellään oikeus eriävään mielipiteeseen- ainakin mitä sisältöön tulee. Fakta- ja nippelitiedon lisäksi on tarjolla myös tukku kirjoittajan/kirjoittajien mielipiteitä, joita ei välttämättä kannata suodattamatta sisäistää totuuksina. Tämä kannattaa tietysti reflektoida sen kautta kuinka merkityksellisestä asiasta tiedonhaun kannalta on kysymys. Usein huomaan vain selailevani Wikipediaa päämäärättömästi hyödyntäen artikkelien sisäisiä linkkejä, jotka myös omalta osaltaan ovat toimiva juttu. Myös sivun loppuun kootuista linkeistä on ollut lähes aina hyötyä.

Olen itse muokannut Wikipediassa lähinnä ulkomaalaisten artistien suomenkielisiä sivuja, päivittänyt puutteellisia diskografioita ja lisännyt uusia levyjä niiden ilmestyttyä. Huomasin juuri että australialaisesta Missy Higginsistä on jätetty suomenkielinen artikkelitoive, tekisi mieli täyttää tuo toive mutta aikaisintaan kurssin loputtua.

Library Thing

Olen kyllä kirjojen ystävä mutta en siinä määrin että syöksyisin innosta puhkuen käyttämään palvelua. Toisaalta ymmärrän kyllä sen kiinnostavuuden kirjastonäkökulmasta.

Suositukset ja epäsuositukset

Lievää uteliaisuutta tuntien töksäytän siis edes jotain tehtävänannon mukaisesti Suggester- ja Unsuggester-toimintojen hakukenttiin. Aloitan lapsuuteni suurella suosikilla, Oiva Paloheimon Tirlittanilla. Eipä löydy suosituksia mutta Googlen mainosrahoitteiset ilmoitukset sen sijaan tarjoavat Mustaa Raamattua vuodelta 1849. Kokeilen vielä Soihtua (Glover Wright) ensin suomeksi ja sitten englanniksi. Ei tärppää. Hakiessani alkuperäisellä nimellä The Torch, hakutulos on sekava ja kirjaa ei edes löydy. Kaiken lisäksi Library Thing kaatuu saman tien: "LibraryThingissä on ruuhkaa. Päästäksesi sivustolle, sinun täytyy liittyä jäseneksi tai kirjautua sisään. Tämä on väliaikainen tilanne." Samalla sivulla vielä on mainospuhe siitä miksi kannattaisi rekisteröityä käyttäjäksi ja ammutaan lauseella "Jos tämä sivu ei vakuuta sinua, sinua ei kerta kaikkiaan voi vakuuttaa. Mene pois." Siteeraten vapaasti Jonna Tervomaata, läpikulkumatkallahan tässä vain ollaan.

Ekskursio jatkuu entistä epäilevämmin mielin. Peter Richeliun Sielun matka (A Soul's journey) ei sekään kerää suosituksia tai epäsuosituksia (onko tämä suomea?). Palaan taas hetkeksi suloiseen kotimaahan, Kalle Päätalon Ihmisiä telineillä- ei yhdistettyjä suosituksia. Tämähän on kivaa! No okei, heitetään sarkasmin pirullinen viitta ja laitetaan sitten vaikka Agatha Christien Seven dials mystery (Seitsemän kellon salaisuus). Nyt alkaa niin sanotusti lyyti kirjoittamaan, Library Thingin suositusten valossa voin ehkä kuvitella palvelun hyödylliseksi joillekin. Jäsenten tekemät suositukset puuttuvat tosin edelleen. Epäsuositusten luotettavuus on aavistuksen epämääräinen ja se myös tunnustetaan. Enkä voi tästä hakutuloksesta oikeasti väittää tunnistavani montaakaan kirjailijaa/kirjaa- Bukowskin ehkä...

Yhteenveto

Kyllä Library Thingillä varmaan paikkansa on kirjastojen käyttämien web 2.0-sovellusten maailmassa. Itselleni lähinnä Last.fm-palvelusta tutut widgetit ovat lukemani perusteella yksi suosituimpia tapoja käyttää sitä. Siinä missä Last.fm-palvelun kautta ladataan Flash-tyylinen ikkuna vaikkapa soitetuista artisteista ja levyjen kansista, on Library Thingin widgeteissä luonnollisesti esimerkiksi kirjojen kansia, kirjailijoita tai tageja. Tylsimmillään se näyttäisi olevan pelkkä tekstipohjainen ikkuna. Turku-Dakar- kirjastohanke näyttää käyttäneen Library Thing-palvelua menestyksekkäästi luetteloinnin alustana ja näyttääpä se mainostavan itseään myös kirjastojen hakutietokantojen rikastuttajana erilaisilla ominaisuuksilla. Kyllä idea ainakin minulle uppoaa, näin leikkisästi sanottuna.

Kyllähän tuossa tutkimista riittäisi ja uusia ominaisuuksia paremmin tuettuna erilaisissa ympäristöissä tulee ajan myötä varmasti lisää. En näe pahana asiana sitä että kirjastojen resursseja (henkilökunnan työaikaa) käytettäisiin vähän tämänkin palveluun kehittämiseen kun siitä saatava hyöty on aika ilmeinen. Purnauksestani huolimatta. Vaikka sen englannin kielen ylivaltaa on kritisoitukin niin käännöstyöhän on vain eri kieliryhmien omasta ahkeruudesta kiinni. Suomennos onkin ilmeisesti aika hyvällä mallilla- vaikka toisaalta universaalius on aina pop! Enkä sitten oikeasti halua aloittaa keskustelua siitä mikä on universaalein kieli ja millä perusteella.

When you wish upon a star

Tuli vaan mieleen että saataisiinko vastaava palvelu meille musiikin suurkuluttajille? Onhan meillä jo MySpace ja Last.fm mutta kovasti aloin kaipaamaan virtuaalilevyhyllyä ja vastaavia ominaisuuksia kuin Library Thingissä mutta musiikin suurkuluttajan näkökulmasta toteutettuna. Olisiko tästä mihinkään: Rate Your Music? Haulla löytyi heti jopa suomalaisten bändien diskografiat singleineen ja mieli tekikin alkaa napsuttelemaan niitä virtuaalihyllyyn mutta maltoin vielä mieleni. Muitakin toki löytyi mutta ne vaikuttivat jokseenkin vanhentuneilta ja kömpelöiltä. Vinkkejä otetaan vastaan, kiitos!

Anki is back!

Tänään huomasin että Ankin uusi kokoelma Niin kauan kuin tää kestää saa - taiteilijan taival oli lopulta ilmestynyt. Marraskuussa 2007 tapahtuneen artistin valitettavan poismenon johdosta sen julkaisu oli vain ajan kysymys. Ankin kataloogi ei siirry vielä tämänkään kokoelman myötä kokonaan CD-aikaan vaan julkaisematta on vielä kymmeniä lauluja. Lauluja jotka ansaitsisivat tulla julkaistuiksi jo senkin takia että edustavat sovituksellisesti ja taiteellisesti suomalaisen viihdemusiikin terävintä kärkeä. Unohtamatta tietenkään Ankin kykyjä monipuolisena tulkitsijana, josta tämäkin kokoelma kertoo vähintään sen oleellisen.

Niin kauan kuin tää kestää saa - taiteilijan taival noudattaa jo aiemmille Anki-kokoelmille tuttua "otetaan joka albumilta muutama biisi"-ideologiaa mutta muuten parannusta entiseen on onneksi tapahtunut: kappaleet ovat kronologisessa aikajärjestyksessä ja mukaan on mahtunut valintoja, jotka osoittavat että työhön on paneuduttu normaalia suuremmalla pieteetillä. Hyvä esimerkki tästä on ensimmäistä kertaa cd-muodossa päivänvalon näkevä Unikuvia, jonka poikkeuksellisen tumma ja rituaalinomainen tunnelma syventää Ankin artistiprofiilia: kynttilöitä käsissään, ohi kulkee naiset, teljettyinä kahleisiin myös naiset toisenlaiset". Jos minulta kysyttäisiin, tämänkin laulun sisältänyt "En anna heille anteeksi"-LP olisi jo kaupan hyllyssä siinä muodossa kun se vuonna 1975 julkaistiin.

Hector pahoitteli taannoin sitä että Anki joutui itse kustantamaan 30-vuotisjuhlakokoelmansa Ne kesäyöt 90-luvun alkuvuosina. No mene ja tiedä onko Ankin kannatus vieläkään kannattavissa lukemissa mutta uuden kokoelman julkaisu on tietysti levy-yhtiön kannalta perusteltua juuri nyt. Kirkan tapauksessa kaikki Kirkan ns. pitkäsoitot julkaistiin cd-muodossa varsin pian artistin poismenon jäkeen. Irwin Goodmanin tuotanto puolestaan remasteroitiin ja julkaistiin alkuperäisiä albumikokonaisuuksia kunnioittaen vasta jälkijunassa 2000-luvun alussa. Ankin tapauksessa en edes uskalla odottaa moista kulttuuritekoa. Huuto.netissä Ankin tuotannolla rahastaminen sen sijaan jatkuu ja Helsingin levykaupat kertovat toistuvasti vanhojen Anki-vinyylien lähtevän käsistä satojenkin eurojen hintalapuilla varustettuina.

Ankia ei ole kuitenkaan unohdettu mediankaan puolelta, vaikka välillä siltä tuntuukin. Jake Nyman on lähtenyt puuhamieheksi järjestämään Ankille muistokonserttia Kaustisen kansanmusiikkifestivaaleille. Jippu, Jonna Tervomaa, Johanna Kurkela ja Tarja Merivirta ovat mukana tulkitsemassa Ankin tuotantoa. Kiinnostustakin tuntuu olevan ilmassa- hieno juttu!

Slideshare

Etsin siis sopivaa esitystä blogiin liitettäväksi, laitoin hakusanaksi "gaming" ja "libraries". Pari esitystä pikaisesti katsottuani tunnistin tutun profiilin hakutuloksissa- Star Fox! Lylat Warsin ja Star Fox Adventuresin innokkaana pelaajana en etsinyt enää kauempaa. Olin vakuuttunut että Fox McCloudin figuurin laittaminen aloitussivulle olisi tae hyvästä sisällöstä. Näin kävi. Aihe lipsui mukavan kevyesti myös virtuaalimaailmojen pariin.

| View | Upload your own

Osa esityksen materiaaleista oli tuttua jo muista yhteyksistä, eikä sekään yllättänyt että rapakon toisella puolella on pelattu jo jonkin aikaa kirjastoissa. Oma lukunsa olivat tosin mielenkiintoiset diat pelien säilymisestä pelattavina jälkipolville. Valveutunutta toimintaa ja kerrankin ajoissa.

Aion palata Slideshareen uudestaankin, hakemaan virikkeitä tai konkreettista tietoa esityksistä. Käyttömahdollisuuksia on, ja tietty on mukava pitää silmällä kanssakirjastoja ja missä niissä mennään milläkin hetkellä. Parhaimmassa tapauksessa viimeinen tieto ei ole kirjoissa, lehdissä vaan nimenomaan näissä esityksissä. Kiteytettynä: Slideshare olikin aika kiva juttu!

Nyt saa kaksnollat taas hetkeksi jäädä kun britakoivuset lähtee neljävitosella naapurien iloksi. lol!

Something about Flickr

Kodachrome, it gives us those nice bright colors,
gives us the greens of summers (P. Simon)

Flickrin kaltaiset kuvapalvelut ovat pelastus aktiivisille kamerankäyttäjille: kuvat saa esille myös maksimilaadulla ja samalla yleensä kovasti kaivattu kommentointi on tehty helpoksi. Kovin kauas taakse eivät vielä ole jääneet ajat jolloin piti prosessoida kuvia esitettäväksi omille kotisivuilleen ja mahdollisesti asentaa vielä joku ohjelma niiden katselemiseen. Toki Flickrin kaltaisia kuvapalveluita on ollut olemassa jo pitkään mutta niiden laatu ja ärsyttävä tapa pakata kuvia huonosti saivat monet ammattilaiset kiertämään ne kaukaa. Nyt ei ainoastaan palvelujen laatu ole parantunut vaan myös ominaisuuksia on tullut lisää. Enää ei kannata tuskailla senkään kanssa että lähettäisi kuvia sähköpostilla, esimerkiksi juuri Flickriä voi käyttää monella tavalla kuvien jakamiseen. Lisäksi kuvat tavoittavat nyt paremmin suuren yleisön, ja huolellisella tagien lisäämisellä tavoittaa helposti myös halutut kohderyhmät. Harrastajista lähtien kaikki voivat nyt turhan "kikkailun" keskittyä siihen oleelliseen, eli kuvaamiseen.

Rekisteröin kurssin vanavedessä Flickr-tilin (edgebrook) myös itselleni ja päädyin lopulta Flickr pro-palvelun tilaamiseen. Flickr pro poistaa käyttökapasiteettirajoituksen 100 MB/kk, joka ainakin järjestelmäkameralla otetuilla kuvilla tulee jo äkkiä vastaan. On siitä toki muitakin hyötyjä, tarkemmin niistä täällä. Ehtisi vielä lisäämäänkin kaiken haluamansa materiaalin Flickriin ehkä joku kaunis päivä.

Leppävaaran kirjaston musiikki- ja nuortenosasto (musapointti) on myös rekisteröinyt oman Flickr-tilin. Tarkoituksemme on sen avulla helpottaa kuvien esittämistä, jakamista yleisölle ja artisteille- lisäksi sen voi tietysti katsoa toimivan myös markkinointivälineenä. Käyttömahdollisuuksia selvitetään vielä myöhemmin lisää. Tekijänoikeusasiat pyritään huomioimaan kokonaisvaltaisesti, varsinkin kun kuvissa esiintyy lähes aina ihmisiä. Lasten ja nuorten kohdalla asiaan kiinnitetään erityistä huomiota.

Just for fun (tai jotain)

Käytän usein Googlen kuvahakua ihan vain "just for fun"-periaatteella ilman sen suurempaa käyttötarkoitusta hakutuloksille. Viime aikoina on kuitenkin tullut kahlattua erityisesti Flickr-palvelun antia, ja tehtävänantoon liittyen nyt myös tekijänoikeudellisesta näkökulmasta. Tutustuin täällä yleisimpiin Creative Commons-lisenssiehtoihin. Tuttua juttua pääpiirteittäin mutta kertaus on opintojen äiti. Pitänee tarkastella myöhemmin myös omia kuvia näiden lisenssiehtojen valossa.

Tällä kertaa päätin lisätä blogiin apinoiden kuninkaan, Ian Brownin kuvan. Kyseessä ei ole suinkaan vitsi vaan artistin nimen yhteyteen yleensä liitetty määrite. Mukavan kuvan on ottanut Alyson Hau, määritellyistä käyttöoikeuksista tarkemmin täällä.

Reflektointi

Elo informaatiovirran varrella on leppoisaa, kunhan osaa valita oikeat hetket uusien asioiden oppimiseen eikä lannistu siitä että joku tuntuu aina tietävän enemmän asiasta kuin asiasta. Niin kai se aina on ollutkin- priorisoi siis ja ignooraa sopivissa määrin. Itse luovutin jo ajat sitten ja aloin valikoimaan intressieni mukaisesti, aina silloin kun se on mahdollista.

Netvibes on tullut avattua päivittäin ja del.icio.us huomattavasti harvemmin. Tuntuu kohtuuttomalta niputtaa nuo kaksi jo erilaisuutensa takia mutta tällä kertaa toinen kiinnostaa ja toinen ei. Olisi tietysti ollut hedelmällistä kokeilla myös igooglea ja tehdä vertailuja lukuohjelmien kesken mutta tällä kertaa näin.

Saattaa olla hyvinkin lievästä perehtymättömyydestä kiinni että del.icio.us ei ole vielä vakuuttanut. Ehkä yksi syistä on Firefox-selaimeen säntillisesti asentamani kansiot kirjanmerkkeineen ja tottumus käyttää niitä. Del.icio.us on kuitenkin osoittaunut toiminnaltaan luotettavammaksi kuin Netvibes. Tietysti Netvibes vaikuttaa jo käyttöliittymältään raskaammalta kuin pelkistetty del.icio.us. Netvibes saattaakin päivittää syötteitä minuuttien ajan ja tarjoaa usein virheilmoitusta "Syöte ei näyttäisi vastaavan, tai ei ole oikeanlainen". Ei sillä etteikö asialle olisi tehtävissä jotain- tai etteikö se olisi nopeasti korjattavissa. Usean päivän huoltokatko huhtikuun lopulla on kuitenkin vieläkin tuoreessa muistissa, eikö sen pitänyt parantaa yleistä toimivuutta? Meikä naputtaa nyt vähän- mutta vain vähän.

Erityisen hyödylliseksi olen havainnut Netvibesissa niputtamani "rokkilinkit". Tiedän että en muistaisi äkkiseltään vierailla puolillakaan sivustoista, joilta saan nyt syötteet luettaviksi. Samalla olen myös kiinnittänyt huomiota siihen kuinka pelkän otsikon perusteella ei voi vielä päätellä artikkelin tai uutisen kiinnostavuutta. Otsikon silmäily ei ole verrattavissa koko uutisen silmäilyyn. Otsikko voi olla lyhykäisyydessään myös harhaanjohtava. No sinänsä siinä ei ole mitään uutta, varsinkaan jos miettii iltapäivälehtien lööppejä kontra lööpin takaa löytyvä juttu, joka ei yleensä ole kummoinen. Pieni kärjistäminen toki kuuluu aina asiaan.

Plussan puolella ollaan- sitä paitsi ilman 23asiaa-kurssia olisin tuskin huomannut tätäkään mielenkiintoista Pekka Gronowin kirjoittamaa youtube-artikkelia. Syötteitä tai linkkejä seuratessani en ole voinut välttyä verkkomaailmaa jo toista vuosikymmentä kiusanneelta vitsaukselta "sivua ei ole tai ei voida näyttää". Minulle linkattu youtube-video oli jo ehditty poistamaan palvelusta ja joskus syötteiden seuraaminen johti virheilmoitukseen emosivulla. 404.

Blogin perustamiseen ei ollut kynnystä, verkkoon kirjoittaminen on tuttua jo työn ja harrastusten puolesta. Tämäkin blogi tuli aloitettua, tosin laiskasti, ennen varsinaisen kurssin alkua. Siitä muistona on ensimmäinen kirjoitus maaliskuulta 2007. Web 2.0-asioihin liittyen tulen todennäköisesti kirjoittamaan meidän kirjaston musiikki- ja nuortenosaston omaan blogiin. Tämä blogi tulee puolestaan muuttumaan luonteeltaan vapaamuotoisemmaksi ja henkilökohtaisemmaksi, kun orjallisesta tehtävänantojen seuraamisesta päästään eroon. No offense ;) Persoona on tullut laitettua peliin jo nyt, tuollahan se kieppuu pitkinä versoina varsinaisten asioiden ympärillä, pahoittelen sen noinkin sitkeää ujuttautumista. No, jos ihan rehellisiä ollaan niin etsin kyllä muidenkin kirjoitusten takaa niitä persoonia, ilman stalkkausmeinikiä kuitenkin.

Ei kurssin asioista kirjoittaminen aina niin helppoa ole, joskus saa tehdä taustatyötä paljonkin että voi edes kuvitella ymmärtäneensä tärkeimmät pointit. Joskus sävy blogissa saattaa olla kuiva ja hakkaavakin mutta se on ollut tarpeen selventääkseni asioita itselleni, jos joku muu tänne eksyy lukemaan niin se on aina vain plussaa.

ps. en muuten mahda mitään että tehtävän otsikosta tulee mieleeni 90-luvun alun suosittu tv-sarja China Beach.

Netin keskustelukulttuurit

Taustaa

23asiaa-kurssilaisten yhteys on lähinnä kollegiaalinen. Lisäksi maantieteellisestä sijainnista tai muista tasoista riippuen yhdistäviä tekijöitä voi olla muitakin kuin kurssi. Espoolaiset ainakin löysivät toisensa kurssichatista melko nopeasti, itsellänikään ei alun alkaen ollut tiedossa ketkä kaikki olisivat Espoosta mukana. On tietysti vaikea tunnistaa kirjoittajaa jos blogi jää pelkän etunimen tai nimimerkin perusteella tunnistettavaksi. Joskus sisältökään ei paljasta yhteyttä. Tässä tapauksessa pikaviestimen käyttö aiheutti ketjumaisen tunnistusreaktion, ehkä myös muiden kohdalla.

Kädet ylös Marko, olet kuitenkin osallistunut kurssichattiin vain kerran? No niin olenkin mutta on pakko päästä tehtävissä eteenpäin sillä niitä on vielä kymmenkunta suorittamatta. Kello raksuttaa armottomasti eteenpäin ja ensimmäiset kurssimuistiinpanot ovat jo ehtineet päivettyä auringossa- tarpeeksi dramatisoitu? On hirveän hauskaa vastata itselleen, ehkä seuraavaksi kopioinkin tänne jonkun niistä monista esim. IRC-Galleriassa käytetyistä "itsehaastattelulomakkeista".

Pikaviestimistä

Blogikirjoitusten valossa olen ymmärtänyt että kaikki eivät ole kokeneet pikaviestimien käyttöä- tai edes bloggaamista omimmakseen, vaan suosivat mieluummin keskustelufoorumeja. Vaikka olen itse viettänyt mesen äärellä kymmeniä tai jopa satoja tunteja vuosien aikana, en ole siitä itsekään hirveän innoissani. Enää. Tai sitten se johtuu siitä että olen törmännyt mesessä sosiopaatteihin, jotka verkostoituvat vauhdilla sylkäisten hetkessä ulos bitteinä sen mitä ovat yksittäisistä käyttäjistä saaneet irti. Kerran hain revanssia asentamalla multimessengerin, kirjautumalla sisään kahdella eri tunnuksella ja touché. Nykyään liitän mesessä ystäviini mieluusti vain real life-tuttuja (termi tämäkin). 23asiaa-kurssilaiset ovat toki poikkeus.

Niin kuin oheismateriaaliksi annettu Janne Heinosen teksti sen hyvin todentaa, pikaviestintä sisältää elementtejä viestinnän eri muodoista. Tekniikaltaan ja rytmiltään sitä voisi verrata keskusteluun, joka vain käydään kirjoittaen. Nonverbaalisen viestinnän puuttuminen tekee sitä kuitenkin jotain muuta. Se kuinka hyvin on perehtynyt pikaviestimiin paljastuu myös keskustelutilanteessa hyvin äkkiä; jos tekniikka onkin tuttua tai helppo omaksua niin esimerkiksi lyhenteiden tai hymiöiden käyttö ei ehkä avaudu yhtä vaivattomasti. Lisäksi liityttäessä jo vakiintuneisiin yhteisöihin ja niiden kanaville, oletaan tulijan sisäistävän paikan netiketin nopeasti. 23asiaa-kurssin keskusteluissa sallitaan paljon poikkeuksia ja kertausta ja ilmapiiri on kurssin luonteen takia hyvin avoin. Se on loistava mahdollisuus kokeilla esimerkiksi messengeriä ensimmäistä kertaa tai kysellä "tyhmiä". Kurssichateissa tietysti vilahtelee aina silloin tällöin alan slangia ja lyhenteitä, mikä on ymmärrettävää ja hyväksyttävää. Sama pätee myös blogeihin. Sen sijaan jos heittäisin mukaan muissa yhteyksissä käyttämäni LOTR- ja AHDN-lyhenteet, en voisi olla ollenkaan varma että ne tulkittaisiin juuri tarkoittamillani tavoilla.

Blogikierroksilla

Blogikierrokset ovat aina avartavia, usein tulee kahlattua tiettyyn aiheeseen tai tehtävään liittyviä kirjoituksia kerralla läpi. Yleensä niin että olen jo itse ehtinyt kirjoittaa aiheesta. Muuten voisi iskeä vaikka blokki, sen verran nasevia kirjoituksia tulee usein vastaan että ei kehtaa hetkeen edes palata lukemaan omia sepustuksiaan. Toisaalta- kyllähän tähänkin joukkoon mahtuu paljon persoonallisuuksia ja on oikeastaan aika viehättävää tutkia vähän erilaisiakin lähestymistapoja kurssin aiheisiin. Blogihan suo kirjoittajalleen vähän vapaamman liikkumisympäristön, eikä sen suinkaan ole tarkoitus kahlita ilmaisussa?

Varsin hienovaraisesti ovat kurssilaiset jakaneet risuja ja ruusuja toisilleen. Keskustelua on käyty hyvässä hengessä, huumoria unohtamatta. Yleensä blogeihin jätetyistä kommenteista on myös ollut luettavissa paneutuminen kyseiseen kirjoitukseen eikä vain hutaistu kommentti tehtävänannon täyttämiseksi. Kiteytetysti voisi sanoa suurimman osan kurssilaisista kokevan kurssin hyödylliseksi, niissäkin tapauksissa kun osa asioista on ollut jo ennestään tuttuja. Tiettyyn luontevuuteen vaikuttaa tietenkin se että kaikki kurssilaiset ovat kirjastoammattilaisia ja taustalla on hyvinkin samanlainen kokemus työstä ja työympäristöistä.

Summa summarum

Loppujen lopuksi kysymys on kuitenkin siitä että jokainen löytää itselleen sen sopivimman tavan viestiä. Tietysti myös keskinäinen vuorovaikutus tai rooli esim. työyhteisössä ohjailee sitä. Osa kirjoittaa edelleen pitkiä sähköposteja mesessä keskustelemisen sijaan. Taidan olla yksi heistä.

IRC-Galleria

IRC-Galleria ja IRC menevät asiaan vihkiytymättömiltä usein sekaisin. Palvelun alkuperäinen tarkoitus koota yhteen IRC:n käyttäjien kuvia on sittemmin muuttunut luonteeltaan koko kansan kuvapalveluksi. Oikeasti irkkaavilla yleensä hirttääkin yläkerrassa kun joku onneton kertoo laittaneensa "kuvia irkkiin". Pientähän tämä.

IRC-Galleria nauttii kyllä poikkeuksellisen suurta suosiota erityisesti teini-ikäisten keskuudessa. Tietokoneille juoksevat ja galtsuun ensimmäiseksi klikkaavat nuoret ovat tuttu näky ainakin meidän kirjaston nuortenosastolla. Hetken hiljaisuuden jälkeen kerrataan innostuneina kommentit mutta kommentitta jääneet ovat hiljaa.

Verkkoyhteisöihin kuuluminen on lähes jokaiselle nuorelle elinehto ja olennainen osa statusta ystäväpiirissä. Itsetuntokin nousee kun sopiva kommenttimäärä korreloi suosiota tai kaverimäärä pääsee kasvamaan suuremmaksi kuin verrokkiystävillä. Tästä on enää lyhyt matka aikuisten verkostoitumiseen internetin tarjoamissa yhteisöissä mutta jatketaan itse aiheesta.

IRC-Galleriaan kuuluu tilastojen perusteella 43 477 helsinkiläistä ja näiden ikä on keskimäärin 21,59 vuotta. Luku on hieman korkeampi kuin kaikkien jäsenten iän keskiarvo (20,13 vuotta). Luvussa ei ole kuitenkaan huomioitu virhemarginaalin takia yli 40-vuotiaita. Jäsenten omat yhteisöt eivät varsinaisesti yllätä sisältönsä puolesta, nopeimmin kasvavia niistä ovat mm. Antti Pihlström ja Ylioppilaat 2008- ajan hermolla siis tukevasti. Päättömyydet ja sisäpiirivitsit ovat myös suosittuja, niiden ei ole tarkoituskaan aueta kaikille. Virtuaalivinkkaus sopivin termein tekee pesäeroa taviksiin, "tää on niinku meidän juttu!".

Luin vasta iltapäivälehdestä siitä mitkä nuorten mielestä ovat parhaita paikkoja viettää aikaa netissä. Erityisesti muistan nuoren tytön vastanneen siihen että "sellaiset missä ei ole aikuisia". Samalla tulivat mieleeni ne lukuisat seminaarit tai palaverit, joissa on pohdittu miten verkostoitua nuorten kanssa internetissä olevien yhteisöjen kautta. Avainkysymyksiä taitaakin olla miten antaa sopivasti nuorille tilaa ja missä määrin markkinoida muuta pääasiallisesti heille tarkoitetuissa palveluissa. Tällä kertaa en ota kantaa häiriköihin, sillä suurin osa nuorista lukee verkossa tapahtuvia tilanteita paremmin kuin aikuiset.

Tietysti kirjastot voivat perustaa alueellisia tai kirjastokohtaisia yhteisöjä myös IRC-Galleriaan ja ehkä myös markkinoida tapahtumia niiden kautta. IRC-Galleria näyttää tarjoavan mahdollisuuden sponsoroituun yhteisöön, Anna Abreu-yhteisö onkin trendikäs mutta olisiko kirjasto sitä? Jos ei, niin mitä olisi tehtävissä? Facebookin kirjastoyhteisöt ja fanisivut ovat lähes ja ainoastaan oman ja lähialueen kirjastojen henkilökunnan kansoittamia. Mielestäni se on kuitenkin hieno tapa verkostoitua, vaikka vain kollegiaalisessa merkityksessä. Ratkaisun on kuitenkin löydyttävä yhteisöjen tai Web 2.0-sovellusten ääreltä tavalla tai toisella- kirjastojen perinteiset kotisivut ovat armotta vanhentuneet markkinointi- ja viestintävälineenä. Passiivinen vastaanottaminen kun ei nykyään pahemmin kiinnosta ketään...

En rekisteröitynyt Galtsuun, ainakaan tällä kertaa. Olen jo kuitenkin rekisteröinyt itselleni tunnuksen Facebook- ja MySpaceen-yhteisöihin. Ehdin kuulua vähän aikaa myös World of Warcraft-pelaajille tarkoitettuun Dark Portal-yhteisöön, jossa pelaajan hahmoilla on lähes yhtä suuri merkitys kuin pelaajallakin.

Vaikka en itse ole vaikuttunut IRC-Galleriasta tai koe mielekkääksi liittyä siihen, näen sen kuitenkin tarpeellisena ja mikseipä vaikka vain hauskana osana verkkokulttuuria. Ja nyt tsekkaamaan Facebookin inboksi, ihkua- lol!

Pää poikki Grimmin saduilta

Kirjoituksen otsikko on viittaus American McGeen (amerikkalainen pelisuunnittelija) uuteen, jokseenkin vallankumoukselliseen ideaan julkaista suuri pelikokonaisuus pala tai episodi kerrallaan verkossa. American McGee's Grimm-otsikon alla uudelleenkirjoittamisen kohteiksi joutuvat arvatenkin Grimmin veljesten sadut. Näitä satuihin perustuvia episodeja julkaistaan pelattavaksi aina viikoittain heinäkuusta alkaen. Luvassa on kaikkiaan 24 osaa ja niiden kunkin peliajan kestoksi on luvattu puolisen tuntia. Esittelyn perusteella grafiikka ei lupaa paljon mutta idea tunnetuista saduista "light"- ja "dark"-versioina vaikuttaa mielenkiintoiselta.



Vuonna 2000 samainen American McGee julkaisi Lewis Carrollin Liisa Ihmemaassa-kirjoihin perustuneen Alice-pelin. Liisa oli pelissä kasvanut aikuiseksi ja ihmemaa muuttunut vallan pelottavaksi ja kaoottikseksi paikaksi. Sen kieroutunut maailma hakee vieläkin vertaistaan, ja NIN-yhtyeeen riveissä vaikuttaneen Chris Vrennan musiikki oli kuin piste iin päälle hypnoottisen vangitsevan tunnelman luonnissa. Peli ei kuitenkaan ikinä saavuttanut ns. suurta yleisöä ja on ehkä juuri siksi noussut jo lähes kulttiklassikon asemaan. Kyseessä ei kuitenkaan ole lapsille tarkoitettu peli, ikäsuositus on korkeahko 15+ ja ESRB:n mukaan mature.



Niin harmittavaa kun se aikanaan olikin ja on tietysti vieläkin, McGeen suunnitelmat julkaista Ozin ihmemaahan sijoittuva peli ei ikinä toteutunut. McGeen visiot tulevat kuitenkin toivottavasti esille ns. elokuvaversiossa samasta aiheesta, jonka julkaisu on sekin valitettavasti toistaiseksi jäissä oikeudet hankkineen toimesta. Alice-elokuva sen sijaan on tulossa ensi-iltaan jo tämän vuoden heinäkuussa. Kauhufantasia-kategoriaan luokitellun elokuvan pääosaan on kiinnitetty Sarah Michelle "Buffy" Gellar. Mitään konkreettisia todisteita elokuvahankkeen etenemisestä ei kuitenkaan ole toistaiseksi annettu ulos julkisuuteen, edes ennakkotrailerin muodossa.

American McGeen useimmat muut projektit (Scrapland yms.) on tullut ohitettua johtuen niiden epätasaisuudesta ja siitä että ne eivät ole tyyliltään puhutelleet Alicen tavoin. Jos herra on palannut takaisin muokkaamaan satumaailmoja "Painajainen ennen joulua"-tyylisiksi karikatyyreiksi niin myönnän, olen ainakin kiinnostunut! Heinäkuussa lupaan palata asiaan- niin Alice-elokuvan kuin uuden Grimms-pelisarjan tiimoilta.

Keskustelufoorumit

Suomi24-keskustelut ovat tuttuja jo vuosien takaa, niin hyvässä kuin pahassa. Tapanani on liikkua niillä hyvinkin kevyellä mielellä, vitsiniekkoja nimittäin riittää palstoilla. Onneksi osa niistä on kuitenkin oikeasti aika hauskoja (cheeky little freaks). Kyseiselle foorumille ei tarvitse rekisteröityä jättääkseen viestin, mikä on omiaan lisäämään häiriköintiä ja turmelemaan hyvänkin keskustelun. Ja mitä itse viesteihin tulee, Suomi24-keskustelupalstoilla vaaditaan kykyä erotella jyvät akanoista, ainoaksi tiedonlähteeksi sitä ei voi suositella kenellekään.

Edellisen kirjoitettuani päätin lähteä tutkimaan kaupungit-osion Helsinki-aiheista keskustelua. Itä-Helsinki näyttää puhuttavan aina, ja liikenne. Löytyipä sieltä kirjoitus "Mekastus kirjastoissa" mutta sävy on liian provosoiva että haluaisin vastata siihen. Eikä minun oikeastaan tarvitsekaan (esimerkki asiallisesta ja hyvästä vastauksesta). Kun joku näkee vaivaa, se tekee aina vaikutuksen- vaikka mielipiteet olisivatkin ristiriidassa keskenään.

Spesifisissä kysymyksissä on suositeltavaa kääntyä asialle omistautuneen foorumin puoleen, mikäli sellainen on helposti löydettävissä. Matka-aiheisissa kysymyksissä käännyn nykyään mieluusti Pallontallaajat-foorumin puoleen, mikseri.net tarjoaa puolestaan oivan foorumin muusikoille ja musiikin harrastajille, ihan vain pari esimerkkiä tottumuksistani mainitakseni. Kirjastoalan työntekijöille kirjastot.fi on mainio tukiverkosto, sama pätee myös sen keskusteluihin. Tuttu juttu siis- ja säännöllisin väliajoin myös seurattu. Lukukokemusten keskustelufoorumi, Risingshadow.net ja Kiiltomato ovat toki tuttuja nekin mutta harvemmin käytettyjä. Muiden mielestä näetsen luen liian vähän mutta omasta mielestäni juuri sopivasti. That counts.

Foorumien tekniikka, rakenne ja toimintakulttuuri ovat tulleet tutuiksi omien foorumien kautta. Olen ylläpitänyt kahta foorumia, joista jälkimmäinen tuli konvertoitua äskettäin phpbb 3.0-versioon. Juuri viikonloppuna taistelin tagien kanssa että foorumille saatiin upotettua youtube-palvelun musiikkivideot, eikä se siltikään ollut kaikissa tapauksissa mahdollista, mikäli artisti tai videon omistaja oli ominaisuuden käytön estänyt. Uuden version myötä bottien ja spämmääjien rekisteröityminen on vähentynyt, mikä tietää ylläpidolle kissanpäiviä ja mahdollistaa ajankäytön muuhunkin kuin roskaajien deletoimiseen.

Oma osallistuminen: en malttanut olla osallistumatta keskusteluun, jossa pohdittiin sopivia kohteita USA:n maaperällä tapahtuvalle roadtripille.

Toiset ihmiset tiedonlähteenä

En ollut vielä ehtinyt paneutua del.icio.us:iin niin että olisin jo ehtinyt lisäämään sisältöä "network"-linkin alle. Itse asiassa palvelu ehtikin jo olemaan hetken karkuteillä, enkä usko palaavani sen pariin kovinkaan usein, vaikka tietysti pitäisi. Tunnus ja salasanakin ovat hetken hukassa. Salasanajärjestelmäni osoittaa kuitenkin toimivuutensa, pääsen kuin pääsenkin taas kirjautumaan sisään.

Tagien 23asiaa ja 2008-04 perusteella alkaa kurssitoverien jäljittäminen. Lisätty mace, helituuli, kruiser ja Tommikeskari. Ylisuoritettu tehtävä siis- neljä kolmen sijaan, ja näyttäisivät lisäämisen jälkeen vielä löytyvänkin oikeasta paikasta. Samalla tulee kierreltyä jo osittain tutuiksi tulleissa blogeissa ja toki tsekattua omaan verkkooni lisäämien kurssitovereiden tallentamia linkkejä. Käyn lukemassa ainakin Jaakon 23asiaa-blogin, mainiota!

Mitä tehtävänantoon tulee, ymmärrän kyllä täysin miten turhauttavaa on linkkivinkkien toimittaminen- tai jopa vastaanottaminen sähköpostin välityksellä. Omalla kohdallani täytyy kuitenkin muistaa että osa tutuistani ei välttämättä ole tullut sinuiksi edes sähköpostin kanssa. En näe siinä mitään ongelmaa jos he ovat onnellisia niin. Siinä mielessä me kirjastoihmiset olemme erilaisessa asemassa että meillä on työmme puolesta oikeastaan jo velvollisuus informaatiotulvan organisointiin ja sitä kautta tutustuminen myös näihin uusiin web 2.0-työkaluihin. del.icio.us- innit?

No, linkkien lähettäminen olikin näppärää omalta linkkilistalta tagien (tai tägien) editoimisen kautta. Aika vähän tulee vinkattua yleensäkään linkkejä, satunnaisesti kerään linkkilistan jotain koulutustilaisuutta varten tai omien näkemyksieni tueksi johonkin työhön liittyvässä asiassa. Merkittävää on tietysti se että linkit olisivat korrekteja, tieto ajan tasalla ja sivun/sivuston yleisilmeen perusteella voisi päätellä että näin olisi myös tulevaisuudessa. Aina mieluummin kolme hyvää linkkiä kuin 30 linkkiä- karsinta kuuluu taustatyöhön.

"What do you want to do with your life?"

Selailin vielä lopuksi mitä uutta ja mielenkiintoista tehtävänannon tageilla 23asiaa, 23things, ja learning2.0libraries löytyisi. Poimin 43asiaa (43 things). Pikaisella vilkaisulla se ilmeisesti kannustaa ihmisiä erinäisten tavoitteiden saavuttamisessa. Listaamalla tavoitteensa on jo lähempänä onnistumista, ja ryhmät tukevat toisiaan. Samojen tavoitteiden (tai asioiden) äärellä ponnistelevat siis palveluun rekisteröityneet käyttäjät, aina intressiensä mukaisin päämäärin. Listaa voi alkaa täydentämään mm. seuraavilla asioilla: visit all 50 states, see the northern lights, sleep under the stars... Turhaa, tyhjänpäiväistä? Pitänee kokeilla ennen tuomitsemista. Sitä paitsi eikö tämä sopisi juuri erityisesti kirjastoissa työskenteleville? Hups! Rekisteröidyin palveluun, vaikuttaa hauskalta!

MSN Messenger

Kirjauduin mukaan ensimmäisen kerran vasta tämän viikon sunnuntain chattiin. Tarkoitus on kuitenkin olla mukana vielä parisen kertaa ennen kurssin loppumista. Pidän sitä realistisena tavoitteena, blogeissa sen sijaan yritän ehtiä vierailemaan enemmän. Ehkä luonteelleni sopiikin paremmin keskustelu pienellä viiveellä ns. foorumi-tyyliin eikä "instant-hengessä". Yhtä kaikki, kiitokset kaikille mukana olleille- ja erityisesti Macelle, joka ystävällisesti liitti minut mukaan yhä uudestaan kun yhteys katkeili luvattoman paljon. Jos jollekin jäi vierailustani vähän levoton kuva, johtui se (ainakin osittain) siitä että jouduin tuijottelemaan modeemia toisella silmällä. Heh!

Keskustelluista aiheista ehdin poimia ainakin suomi24:n, OLPC:n ja tietysti Facebookin. Facebook on ilmeisesti herättänyt keskustelua aiemminkin. Minulle se on muodostunut luontevaksi tavaksi pitää yhteyttä erityisesti jo kadotetuiksi luultuihin tuttuihin. Lisäksi arvostan suuresti mm. palvelun näppärää inboxia ja mahdollisuutta ryhmäytyä samoja intressejä omaavien kanssa. Kieltämättä osa Facebookin tarjoamista sovelluksista on noussut jostain pimeyden syövereistä kummittelemaan ja riivaamaan viattomia käyttäjiä. Jokainen voi kuitenkin itse määritellä käyttötavan, vaikka vain minimin mukaan.

MSN Messenger olikin välineenä tuttu jo useamman vuoden ajalta, sen äärellä on tullut pidettyä lukuisia maailmanparannussessioita, yleensä kauempana asuneiden kavereiden kanssa. Muista pikaviestimistä on ollut käytössä myös Yahoo!-messenger, tosin viimeksi joskus vuosia sitten. Lisää mesettelyistä vielä myöhemmin...

Lopuksi jotain ihan muuta, Sesame Streetin lyömätön Cookie monster puhuu tiedonhankinnan perusasioista: Asking questions is good way to find out about things. Observe!

RSS-lukuohjelma aktiivikäyttöön (yhteenveto)

Suhtautumiseni syötteisiin on kertyneiden käyttökokemusten (reilut kaksi viikkoa) kautta jakautunut kahtia. Toisaalta "fast food"-kultttuuri pakottaa meidät omaksumaan tietoa nopeasti, tai pikemminkin referenssejä siitä mistä tietoa on saatavilla. Syötteiden lukeminen on visuaalisesti köyhää, niin köyhää että tekee silti mieli vierailla myös itse sivuilla sen sijaan että tapittaisi niitä jatkuvasti lukijasta. Palvelujen, kuten "Elävä arkisto" ja "Youtube" kanssa niin on pakko menetelläkin.

Toinen puoli minusta on sitä mieltä että on hyvä että pystyy selkiyttämään informaatiotulvaa ja vähentämään aikaa, joka menisi lukuisten sivujen läpikäymiseen. Erityisesti harvemmin vierailemistani kohteista otan RSS-syötteet vastaan mielihyvin, saattaisi nimittäin olla niin että unohtaisin jotkut sivustot muuten pitkäksikin aikaa. Merkittävä miinus on se että innokkaana musiikin harrastajana en löydä haluamieni artistien sivuilta syötteitä, ja se sucks, pitkälti. Käytän kuitenkin mielelläni Netvibes-lukuohjelmaa myös tästä eteenpäin.

Syötekinkerien jatkot (mesettelyä odotellessa)

Koska en ole vielä ehtinyt "mesettelemään" (ei, en ehkä edelleenkään tykkää tuosta sanasta) kurssitovereiden kanssa, ajattelin kuitenkin parhaakseni edetä RSS-tehtävissä ja palata MSN Messengeriin myöhemmin.

Netvibes on nyt ollut reilun viikon käytössä. Valitettavasti suuri Maintenance-peikko lamautti palvelun joksikin aikaa, siksi sen luotettavuudesta ei syntynyt parasta mahdollista vaikutelmaa. Olen kuitenkin päättänyt antaa sille uuden mahdollisuuden. Sen sijaan että hieroisin olemattomia älynystyröitäni selvittääkseni miksi jokin syöte ei toimi tai päivity, tilaan sen vain uudestaan. Temppu tuntuu toimivan.

Olen kyllä vilkuillut Netvibesia aina silloin tällöin mutta päivitetään nyt sitten oikein urakalla. Ja hoidetaan samalla myös uudet syötetehtävät mallilleen.

Blogeja on edelleen "tilattuna" kymmeniä. Tarkoitukseni on kuitenkin päivittää myös loput blogit samalle sivulle ennen lopullista RSS-yhteenvetoa. Kiva kun ne oli listattu nyt yhteen. Muuten päänvaivaa tuntuu tuottavan syötteiden järjestely välilehdille ja pelko siitä että niistä muodostuu hallitsematon informaation sekamelska. Tällä hetkellä olen kuitenkin varsin tyytyväinen lajitteluuni.

Suomi.fi-portaali on omalla kohdallani aina jäänyt jotenkin paitsioon, sen hyödyllisyyttä en kuitenkaan käy kiistämään. Pääkaupunkiseutulaisena tilaan Helsingin kaupungin uutiset. Sydämeltäni ja arvoiltani kymiläisenä tilaan myös Kymenlaakson maakuntauutiset. Sitten itseäni huomattavasti enemmän kiinnostavien YLEn syötteiden pariin. Innostunkin tilaamaan niin paljon että YLE saa oman välilehden. Osa syötteistä on silti muiden uutisten kanssa kotimaa-välilehdellä, voin ehkä elää sen kanssa- ja onhan se loogista.

Löytöjäkin tulee vastaan: huomaan rock-musiikin sekatyöläisen Miettisen kirjoittavan edelleen, tällä kertaa YLEn leivissä. Aikoinaan tuli luettua tarkasti Rumba-lehdestä Miettisen edesottamuksia ja huikeita tarinoita otsikolla "Kuulapää turisee". Sopivissa määrin hurtilla huumorilla höystettynä ne tekivät suuren vaikutuksen parikymppiseen pojankoltiaiseen. Miettinen myös huolehti musiikillisesta kasvatuksestani Räkärodeo-ohjelman kautta siitä mihin Jake Nymanin Onnenpäivien kanssa päästiin. Kun kavereilla näkyi taivaskanavat, kuuntelin itse hämärässä surinabändejä. Ehkä niistä pikkubändeistä ei sen koommin tulisi kuulumaankaan mitään, mutta sen ohi hiipuvan hetken Best Kissers In The World oli maailman paras bändi! Ai niin, huomasin myös Pekka Gronowin nimen ja tulihan myös tämän arvostetun herran blogi tilattua. Ja kappas, moniosainen blogikirjoitus levyjen keräilystä, tuli iltapäiväksi tekemistä.

Ettei unohtuisi, kirjastoaiheisia syötteitä lisätty Netvibesiin. Kirjastot.fi-palvelusta: ajankohtaista, ammattikalenteri, keskustelut ja blogit. Lisäksi tilasin eduskunnan kirjaston tiedotteet ja Yhdysvaltain kongressin kirjaston uutiset.

Alkaa olla tälle päivälle tarpeeksi. Tutkin hieman esim. Radio Helsingin tarjoamia Podcasteja ja muistan joskus kuunnelleeni muutaman artistihaastattelun lataamiltani Podcasteilta. Lisäksi taisi taannoin tulla ladattua joku englannin kielikurssikin podcasteina. Niitä tuli sitten tapailtua musiikin kuuntelun lomassa julkisissa kulkuvälineissä ja käännettyä parit päät silloin tällöin.

Summa summarum: ei ollenkaan hankalaa tämä syötteiden käyttö tai tilaaminen, termit voivat olla kateissa hetkittäin mutta muuten menee oikein hyvin!

Mii and my Wii Fit

Ei taipunut otsikko mukailemaan Me & Bobby McGee-biisiä.

Lyhyesti: vuonna 2006 julkaistu Wii on Nintendon viimeisin saavutus pelikonsolirintamalla ja tunnettu liikkeentunnistus- ja osoitustoimintoa tukevista peleistään. Mii taas on pelaajan "alter ego", eli Nintendon tyyliin ylisöpö pikkuriiviö lautasen kokoisine silmineen. Konsolin lanseerauspelinä julkaistu Wii Sports hyödynsi uutta tekniikkaa niin että pelaaja pystyi pelaamaan mm. tennistä, golfia ja keilausta heiluttamalla kaukosäädintä muistuttavaa ohjainta TV-ruudun äärellä. Yhdessä variaatioista kaksiosainen Nunchuk-ohjain taipui nyrkkeilyynkin. Vaikka Wii Sports olikin mielestäni aavistuksen torso, oli se kuitenkin vain myyntiä edistävä markkinointihenkinen kylkiäinen. Uusia ominaisuuksia pahiten kritisoineet tahot ovat vaienneet, mitä voi tietysti pitää merkkinä onnistuneesta innovaatiosta alalla. Nintendolla myös menee tällä hetkellä paremmin kuin kilpailijoillaan- ehkä juuri näiden vallankumouksellisten ominaisuuksien ansiosta. Nouskaat te barrikaadeille siis, taas on kehitetty uusi salajuoni nuorison tuhoamiseksi (ja vähän aikuistenkin).

Itselläni ei ollut odotuksia Wii Fit-pelin suhteen, ajattelin sen pystyvän tarjoamaan korkeintaan samanlaista viihdykettä kuin edellä mainitsemani Wii Sports. Tunnin heiluttuani Wiin tasapainolaudalla (Wii Balance Board) olen ehtinyt hyppäämään mäestä, leikkimään kaloja saalistavaa pingviiniä, harjoittamaan joogaa warrior-tyyliin. Laitetta on osattu soveltaa monipuolisemmin kuin uskalsin odottaa. Wii Fit on omiaan synnyttämään addiktion, jossa pyritään yhä uudestaan suoriutumaan paremmin samasta tehtävästä. Kun jujut oppii ja tulokset tulevat TOP10-listalla, jää väkisinkin koukkuun. Ehkä se ei ole niin vaarallista, tuleehan samalla harrastettua liikuntaakin. Pisteeksi iin päälle laitteen AI muistuttaa aina silloin tällöin nukkumaanmenoajoista tai pyytää pitämään tauon mikäli pelaaja ei itse sitä huomaa tehdä.

Wii Fit tosiaan yhdistää huvin ja hyödyn hauskalla tavalla. Otettaessa tämä vain aavistuksen normaalia vaakaa isompi laite käyttöön, konfiguroidaan ensin itselle Mii. Seuraava puoli tuntia tuo väkisinkin mieleen koulun terveystarkastuksen. Epäilyksistä huolimatta laite ilmoittaa minulle täysin oikean painon. Wii Fit ei tunne armoa painoindeksinkään kanssa vaan puhaltaa vielä Miin sen mukaiseksi. Talk about wanting to lose some weight. Seuraavaksi ystävällinen ruudussa höpöttelevä vaaka tarjoaa mahdollisuuden graafiseen painon ja painoindeksin seurantaan. Tällä hetkellä oma graafinen kalenteri kattaa vasta kolme päivää mutta on todella selkeä ja helposti luettava. Kun osoitan ohjaimella ruutua ja hetkittäistä huippua käyrässä, hyppää ruudun alareunasta pikku-Mii kertomaan minulle "I ate too much". Niin, taisin tosiaan valita sen vaihtoehdon kun minulta kyseltiin syytä äkilliseen notkahdukseen. Oman Miinsä viisaudet ja kaikki muutkin tiedot voi kuitenkin halutessaan kätkeä salasanan taakse.

Tasapainoilu laudalla on keskeinen tekijä Wii Fit-pelissä. Tosin esim. lenkkeillessä Wiffity Islandin ympäri, sujautetaan Wiin ohjain taskuun ja seurataan johtajaa- vaikka sitten huoneen ympäri juosten. Päätön sinkoilu aiheuttaa kompastumisen, muutenkin Wii Fit tuntuu reagoivan yllättävän hyvin laudalla tehtyihin liikkeisiin. Uusia liikkeitä ja tehtäviä avautuu kun aiemmissa edistyy tarpeeksi hyvin. Haasteita luulisi riittävän enemmänkin pelaavalle, vaikka uskallan epäillä aktiivikuntoilijoiden olevan enemmän vahvoilla tämän pelin äärellä. Musiikki on taattua Nintendoa (Zelda, Pilotwings...), huvittavana yksityiskohtana mainittakoon että yksi taustamusiikeista muistuttaa erehdyttävästi Crispian St. Petersin hittiä "The Pied piper"- niinpä... En taidakaan ihan vielä mennä nukkumaan- jos laite motkottaa niin potkaisen sitä. On tässä paljon kaikkea, palaan aiheeseen vielä myöhemmin.

Netvibes ja vibaa nettiin

Yllättävän hauska juttu, loppujen lopuksi. En ole vielä tutustunut iGoogleen mutta Netvibesin kautta RSS-lukuohjelman käyttö avautui kuin manalan ovet pakanalle tuomiopäivänä. Muistelin samalla joskus viritelleeni Firefox-selaimeen lähinnä iltapäivälehtien syötteitä, samalla kun työkaverit poistuivat takavasemmalle. Taisi olla tuli hännän alla (lat. huom. firefox). Olisikohan jo nyt aika kokeilla uudestaan? Tosin työpaikkakin on niistä ajoista vaihtunut.

Tunnin kuluttua huomaan jääneeni koukkuun, etsiväni kuumeisesti suosikkisivustoiltani syötteitä ja huokaisevani pettymyksestä kun niitä ei löydykään. Joskus sentään onnistaa: musiikkijulkaisuista fiidejä tukee sentään Rolling Stone, Mojo, NME ja kotimaisista ainakin Soundi. Käytännöllistä ja myös hyödyllistä joskus niin unohtavaiselle mielelle. Eniten jäin kaipaamaan syötteitä muutaman lempiartistini kotisivuilta. Kai sitä on sentään joskus klikkailtava muuallekin- oops, ja hotmail tuli installoitua kanssa käyttöliittymään.

Tätä ennen olin "luonnollisesti" viritellyt oman sekä kaikkien kanssakurssilaisten blogit omalle välilehdelleen. Blogeja on valtavasti mutta vilkaisemalla saa yleiskuvan missä vaiheessa muut ovat menossa, tietää koska pitäisi potkia itseään takamukseen. "23 asiaa"-blogin sijoitin omalle välilehdelleen selvyyden vuoksi, loputkin tehtävänannosta tuli helposti suoritettua: Kemppisen blogi tilattua ja tarvittavat tägit tilattua herqusta (arvaa mikä?).

Myöhemmin vielä järjestelen syötteitä ja lisään välilehtiä tarpeen mukaan. Tällä hetkellä niitä on seitsemän: General, 23asiaa, 23asiaa: blogit, kotimaa, ulkomaat, rock ja youtube. Tästä jatketaan sitten paremmalla ajalla. Last.fm-syötteet pitää tosin vielä tutkia, mitäköhän hauskaa sieltä saisi?

Lopuksi: kirjastoihmisenä ja myös asiakaskoulutuksien vetäjänä silmissäni siintävät visiot ja mahdollisuudet aiheen sisällyttämisessä myös asiakaskoulutuksiin. Ehkä jossain on niin pitkälle jo ehdittykin.

del.icio.us

Tiukasti tuli noudatettua kurssilla annettuja ohjeita, ei siksi ettei del.icio.us olisi auennut vaan lähinnä tehtävänannon vuoksi. Perisynteihini kuuluu tehdä ensin ja ihmetellä vasta sitten, pätee myös Ikean palapeleihin. No hyvinhän se sujui.

Jahka olin ehtinyt lisätä ja tagittaa oman blogini, kiirehdin jo lisäämään suosikkeihin peliaheisia sivustoja. Kotimaastakin löytyi mainio "Pelisoppa"-blogi, ei tarvinnut ihan kokonaan jäädä englanniksi kirjoitettujen varaan. Yleensä palvelu näytti tarjoavan niin kiitettävän määrän tageja tallennuksen yhteydessä, että omaa mielikuvistusta ei tarvinnut edes pahemmin käyttää. Sokeasti kopioituani niitä hetken, palasin myös tarkastelemaan niitä lähemmin. "Aming" herätti huvitusta, sillä sehän oli ilmiselvä konsonanttia vajaa "Gaming"- eli nyt on sitten J-poppiakin tagitettu vahingossa. Hauskaa- en aio muuttaa sitä. Del.icio.us menee tarkempaan tutkiskeluun vielä myöhemmin.

23 asiaa

23 asiaa (fresh start)

Jokin aika sitten 23 asiaa-kurssi herätti keskustelua työpaikalla, mietittiin kuka siihen osallistuisi. Itselläni se ei ollut kiinnostuksesta kiinni, mietin vain miten aika riittäisi kaikkeen? No, mukaan tuli lähdettyä. Nyt listaa katsoessani huomaan että suurin osa asioista on jo ennestään tuttuja, mutta kaikkiin ei olisi tullut paneuduttua ilman kurssia. Vaikka olenkin varma että lista asioista vaatii päivittämistä jo ensi vuonna, otan sen myönteisenä haasteena. Suurin osa web 2.0- jutuista kun on oikein kivoja. Call me crazy...

Esittely

Olen Karhulasta helsinkiläistynyt 37-vuotias mies, ammatiltani erikoiskirjastovirkailija (oikeastaan kirjastosekatyöläinen). Toimipaikkani on Espoon Leppävaaran kirjaston nuortenosasto. Kirjastourallani olen ehtinyt työskennellä myös Kotkassa ja TKK:n pääkirjastossa Espoossa. Aloittelin blogia vuosi sitten ja palasin sen pariin vasta nyt 23 asiaa-verkkokurssin merkeissä: tulen kyllä kirjoittelemaan myös muistakin aiheista, toivottavasti.

Pelimaailma itsessään on jo tuttu. Listalla näyttäisi olevan myös RuneScape... Tällä hetkellä elän myös World of Worldcraftin rinnakkaismaailmassa. Olen human warlock ja juuri saavuttamassa tasoa 67 (hahmo). Roolipelailen lähinnä Wildhammerissa, tosin hyvin kausiluonteisesti. Himopelaajaksi en siis tunnustaudu, se on tapa rentoutua ja pitää hauskaa. Pelimaailma itsessään on kiinnostanut jo kauan. Omistan myös Nintendon Wii-pelikonsolin, viime aikoina ovat koneessa hurranneet Super Mario Galaxy ja Wii Sports. Lähitulevaisuuden hankintalistalla myös Wii Fit.

Musiikillinen herätys tuli jo varhain Elviksen ja Country-musiikin myötä. Sittemmin synkemmätkin tyylit ovat löytäneet levylautaselle. Tällä hetkellä soittoa ropisee mm. bändeille Ladytron ja The Birthday Massacre. Yleensä ottaen independent-henkisyys on aina ollut valttia valinnoissani musiikin suhteen. Lisäksi folk-musiikilla on aina hetkensä, hiljattain poistunut Anki Lindqvist on jo pitkään ollut minulle suuri idoli. Kitaraakin on tullut soitettua, bändit jäivät 90-luvulle mutta se tärkein, rakkaus musiikkiin, on säilynyt kaikki nämä vuodet.

Muista kulttuurin osa-alueista mainittakoon elokuvat, erityisesti Kieslowskin tuotanto. Lukemaan en paljoa ehdi ja silloin kun ehdin, niin luen oikeastaan lähinnä tietokirjallisuutta. En pode siitä huonoa omaatuntoa, vaikka joku aina huolestuukin asiasta.

Harrastuksista voisi lisäksi lyhyesti mainita luonnon, digikuvauksen ja matkailun.