Yllättävän hauska juttu, loppujen lopuksi. En ole vielä tutustunut iGoogleen mutta Netvibesin kautta RSS-lukuohjelman käyttö avautui kuin manalan ovet pakanalle tuomiopäivänä. Muistelin samalla joskus viritelleeni Firefox-selaimeen lähinnä iltapäivälehtien syötteitä, samalla kun työkaverit poistuivat takavasemmalle. Taisi olla tuli hännän alla (lat. huom. firefox). Olisikohan jo nyt aika kokeilla uudestaan? Tosin työpaikkakin on niistä ajoista vaihtunut.
Tunnin kuluttua huomaan jääneeni koukkuun, etsiväni kuumeisesti suosikkisivustoiltani syötteitä ja huokaisevani pettymyksestä kun niitä ei löydykään. Joskus sentään onnistaa: musiikkijulkaisuista fiidejä tukee sentään Rolling Stone, Mojo, NME ja kotimaisista ainakin Soundi. Käytännöllistä ja myös hyödyllistä joskus niin unohtavaiselle mielelle. Eniten jäin kaipaamaan syötteitä muutaman lempiartistini kotisivuilta. Kai sitä on sentään joskus klikkailtava muuallekin- oops, ja hotmail tuli installoitua kanssa käyttöliittymään.
Tätä ennen olin "luonnollisesti" viritellyt oman sekä kaikkien kanssakurssilaisten blogit omalle välilehdelleen. Blogeja on valtavasti mutta vilkaisemalla saa yleiskuvan missä vaiheessa muut ovat menossa, tietää koska pitäisi potkia itseään takamukseen. "23 asiaa"-blogin sijoitin omalle välilehdelleen selvyyden vuoksi, loputkin tehtävänannosta tuli helposti suoritettua: Kemppisen blogi tilattua ja tarvittavat tägit tilattua herqusta (arvaa mikä?).
Myöhemmin vielä järjestelen syötteitä ja lisään välilehtiä tarpeen mukaan. Tällä hetkellä niitä on seitsemän: General, 23asiaa, 23asiaa: blogit, kotimaa, ulkomaat, rock ja youtube. Tästä jatketaan sitten paremmalla ajalla. Last.fm-syötteet pitää tosin vielä tutkia, mitäköhän hauskaa sieltä saisi?
Lopuksi: kirjastoihmisenä ja myös asiakaskoulutuksien vetäjänä silmissäni siintävät visiot ja mahdollisuudet aiheen sisällyttämisessä myös asiakaskoulutuksiin. Ehkä jossain on niin pitkälle jo ehdittykin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
6 kommenttia:
Aika mukava selvitys etenemisestä rss-maailmassa. Itsekään en ole löytänyt syötteitä toivomilleni sivuille vielä, sitä unohtuu lukemaan sivuja ihan kiinnostuksesta.
Mukava ajatus liittää näitä uusia taitoja asiakaskoulutuksiin - taidan innostua. Miten mahtavat kirjastonne nuoret olla perehtyneitä näihin. Kerro kun saat kokemuksia!
t. megane
On se harmi ettei kaikilta suosikkisivustoilta voi tilata syötteitä. Sinäkin muuten olet keksinyt miten hyvin saa organisoitua syötteitä lisäämällä välilehtiä - näppärää!
@ megane: syksyllä kurssin loputtua on varmaan eväitä vaikka mihin, pitää tiimin kanssa neuvotella saisiko aiheesta ympättyä jotakin esim. tiedonhaun perusopetukseen. Nythän meillä on painopiste yläkoululaisissa mutta lukiolaisille (esimerkiksi) voisi olla mainio juttu!
@heli: Juu, kätsyä- ja onneksi Netvibes näyttää hiljalleen palailevan raiteilleen, lomien jälkeen pitääkin tarttua siihen uudemman kerran :)
Hyvä selostus sulla tässä, taidanpa itsekin koittaa perehtyä enemmän noihin välilehtiin ni saan vähän oortninkia noihin syötteisiini. :)
@suvi: mutta vähänkö saa tosiaan terästäytyä että muistaa kaikki annettujen tehtävien yksityiskohdat, pakostakin joutuu lukemaan niitä vähän väliä- ja taisin siltikin taas unohtaa jotain :D
Lähetä kommentti