sunnuntai 27. huhtikuuta 2008

Mii and my Wii Fit

Ei taipunut otsikko mukailemaan Me & Bobby McGee-biisiä.

Lyhyesti: vuonna 2006 julkaistu Wii on Nintendon viimeisin saavutus pelikonsolirintamalla ja tunnettu liikkeentunnistus- ja osoitustoimintoa tukevista peleistään. Mii taas on pelaajan "alter ego", eli Nintendon tyyliin ylisöpö pikkuriiviö lautasen kokoisine silmineen. Konsolin lanseerauspelinä julkaistu Wii Sports hyödynsi uutta tekniikkaa niin että pelaaja pystyi pelaamaan mm. tennistä, golfia ja keilausta heiluttamalla kaukosäädintä muistuttavaa ohjainta TV-ruudun äärellä. Yhdessä variaatioista kaksiosainen Nunchuk-ohjain taipui nyrkkeilyynkin. Vaikka Wii Sports olikin mielestäni aavistuksen torso, oli se kuitenkin vain myyntiä edistävä markkinointihenkinen kylkiäinen. Uusia ominaisuuksia pahiten kritisoineet tahot ovat vaienneet, mitä voi tietysti pitää merkkinä onnistuneesta innovaatiosta alalla. Nintendolla myös menee tällä hetkellä paremmin kuin kilpailijoillaan- ehkä juuri näiden vallankumouksellisten ominaisuuksien ansiosta. Nouskaat te barrikaadeille siis, taas on kehitetty uusi salajuoni nuorison tuhoamiseksi (ja vähän aikuistenkin).

Itselläni ei ollut odotuksia Wii Fit-pelin suhteen, ajattelin sen pystyvän tarjoamaan korkeintaan samanlaista viihdykettä kuin edellä mainitsemani Wii Sports. Tunnin heiluttuani Wiin tasapainolaudalla (Wii Balance Board) olen ehtinyt hyppäämään mäestä, leikkimään kaloja saalistavaa pingviiniä, harjoittamaan joogaa warrior-tyyliin. Laitetta on osattu soveltaa monipuolisemmin kuin uskalsin odottaa. Wii Fit on omiaan synnyttämään addiktion, jossa pyritään yhä uudestaan suoriutumaan paremmin samasta tehtävästä. Kun jujut oppii ja tulokset tulevat TOP10-listalla, jää väkisinkin koukkuun. Ehkä se ei ole niin vaarallista, tuleehan samalla harrastettua liikuntaakin. Pisteeksi iin päälle laitteen AI muistuttaa aina silloin tällöin nukkumaanmenoajoista tai pyytää pitämään tauon mikäli pelaaja ei itse sitä huomaa tehdä.

Wii Fit tosiaan yhdistää huvin ja hyödyn hauskalla tavalla. Otettaessa tämä vain aavistuksen normaalia vaakaa isompi laite käyttöön, konfiguroidaan ensin itselle Mii. Seuraava puoli tuntia tuo väkisinkin mieleen koulun terveystarkastuksen. Epäilyksistä huolimatta laite ilmoittaa minulle täysin oikean painon. Wii Fit ei tunne armoa painoindeksinkään kanssa vaan puhaltaa vielä Miin sen mukaiseksi. Talk about wanting to lose some weight. Seuraavaksi ystävällinen ruudussa höpöttelevä vaaka tarjoaa mahdollisuuden graafiseen painon ja painoindeksin seurantaan. Tällä hetkellä oma graafinen kalenteri kattaa vasta kolme päivää mutta on todella selkeä ja helposti luettava. Kun osoitan ohjaimella ruutua ja hetkittäistä huippua käyrässä, hyppää ruudun alareunasta pikku-Mii kertomaan minulle "I ate too much". Niin, taisin tosiaan valita sen vaihtoehdon kun minulta kyseltiin syytä äkilliseen notkahdukseen. Oman Miinsä viisaudet ja kaikki muutkin tiedot voi kuitenkin halutessaan kätkeä salasanan taakse.

Tasapainoilu laudalla on keskeinen tekijä Wii Fit-pelissä. Tosin esim. lenkkeillessä Wiffity Islandin ympäri, sujautetaan Wiin ohjain taskuun ja seurataan johtajaa- vaikka sitten huoneen ympäri juosten. Päätön sinkoilu aiheuttaa kompastumisen, muutenkin Wii Fit tuntuu reagoivan yllättävän hyvin laudalla tehtyihin liikkeisiin. Uusia liikkeitä ja tehtäviä avautuu kun aiemmissa edistyy tarpeeksi hyvin. Haasteita luulisi riittävän enemmänkin pelaavalle, vaikka uskallan epäillä aktiivikuntoilijoiden olevan enemmän vahvoilla tämän pelin äärellä. Musiikki on taattua Nintendoa (Zelda, Pilotwings...), huvittavana yksityiskohtana mainittakoon että yksi taustamusiikeista muistuttaa erehdyttävästi Crispian St. Petersin hittiä "The Pied piper"- niinpä... En taidakaan ihan vielä mennä nukkumaan- jos laite motkottaa niin potkaisen sitä. On tässä paljon kaikkea, palaan aiheeseen vielä myöhemmin.

3 kommenttia:

Suvi kirjoitti...

Eeeiiihh! Nyt mun olis pakko saaha tuo vempain! ;) Sillä olis tosi hyvä jallittaa ittensä alottamaan kuntoilu. *g* Minä kun meinaan olla allerginen sanalle 'urheilu'.. ;)

Suvi kirjoitti...

Kirjotat muuten mahtavan sujuvaa tekstiä, ilo lukea. :) *bows down before your greatness* ;)

Marko kirjoitti...

Heh, kiitos- mitä kirjoittamiseen tulee, olen lähinnä "suupaltti" ;)

Mutta onhan tuo Wii Fit aika loistava tapaus, aika haastaviakin tasapainottelutehtäviä se tarjoaa. Ei kyllä kaduta konsolin hankkiminen kun tuommoisia sille ilmestyy. Ja tosiaan kyllä se aika taitavasti saa huijattua "kuntoilun" pariin :)