23 asiaa (fresh start)
Jokin aika sitten 23 asiaa-kurssi herätti keskustelua työpaikalla, mietittiin kuka siihen osallistuisi. Itselläni se ei ollut kiinnostuksesta kiinni, mietin vain miten aika riittäisi kaikkeen? No, mukaan tuli lähdettyä. Nyt listaa katsoessani huomaan että suurin osa asioista on jo ennestään tuttuja, mutta kaikkiin ei olisi tullut paneuduttua ilman kurssia. Vaikka olenkin varma että lista asioista vaatii päivittämistä jo ensi vuonna, otan sen myönteisenä haasteena. Suurin osa web 2.0- jutuista kun on oikein kivoja. Call me crazy...
Esittely
Olen Karhulasta helsinkiläistynyt 37-vuotias mies, ammatiltani erikoiskirjastovirkailija (oikeastaan kirjastosekatyöläinen). Toimipaikkani on Espoon Leppävaaran kirjaston nuortenosasto. Kirjastourallani olen ehtinyt työskennellä myös Kotkassa ja TKK:n pääkirjastossa Espoossa. Aloittelin blogia vuosi sitten ja palasin sen pariin vasta nyt 23 asiaa-verkkokurssin merkeissä: tulen kyllä kirjoittelemaan myös muistakin aiheista, toivottavasti.
Pelimaailma itsessään on jo tuttu. Listalla näyttäisi olevan myös RuneScape... Tällä hetkellä elän myös World of Worldcraftin rinnakkaismaailmassa. Olen human warlock ja juuri saavuttamassa tasoa 67 (hahmo). Roolipelailen lähinnä Wildhammerissa, tosin hyvin kausiluonteisesti. Himopelaajaksi en siis tunnustaudu, se on tapa rentoutua ja pitää hauskaa. Pelimaailma itsessään on kiinnostanut jo kauan. Omistan myös Nintendon Wii-pelikonsolin, viime aikoina ovat koneessa hurranneet Super Mario Galaxy ja Wii Sports. Lähitulevaisuuden hankintalistalla myös Wii Fit.
Musiikillinen herätys tuli jo varhain Elviksen ja Country-musiikin myötä. Sittemmin synkemmätkin tyylit ovat löytäneet levylautaselle. Tällä hetkellä soittoa ropisee mm. bändeille Ladytron ja The Birthday Massacre. Yleensä ottaen independent-henkisyys on aina ollut valttia valinnoissani musiikin suhteen. Lisäksi folk-musiikilla on aina hetkensä, hiljattain poistunut Anki Lindqvist on jo pitkään ollut minulle suuri idoli. Kitaraakin on tullut soitettua, bändit jäivät 90-luvulle mutta se tärkein, rakkaus musiikkiin, on säilynyt kaikki nämä vuodet.
Muista kulttuurin osa-alueista mainittakoon elokuvat, erityisesti Kieslowskin tuotanto. Lukemaan en paljoa ehdi ja silloin kun ehdin, niin luen oikeastaan lähinnä tietokirjallisuutta. En pode siitä huonoa omaatuntoa, vaikka joku aina huolestuukin asiasta.
Harrastuksista voisi lisäksi lyhyesti mainita luonnon, digikuvauksen ja matkailun.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
9 kommenttia:
Tapanani on kirjoitella enemmänkin, syynä suhteellisen aktiivinen kirjeenvaihto eri mannerten välillä. Ugh!
Ah ja voih, Elvis ja country. Muistan kun itsekin nuorena tyttönä "löysin" Elviksen ensimmäistä kertaa. Rakkautta ensi silmäyksellä. ;) Ja country on erinomaista myös, jokin siinä musiikissa saa jalan vipattamaan. ;) Ja slovarit on sitten niiiiin kauniita, että.
Jee! Juu niistä on lähdetty liikkeelle, samaan aikaan "iskä" kuunteli Pelle Miljoonaa(!). Ja kun jenkeissä menee etelävaltioihin niin country on myös nuorison suosimaa musiikkia, mikä saattaa tuntua näin suomalaisesta näkökulmasta vähän oudolta :)
toinenkin joka pelaa! itse en vaan wowiin koske pitkällä tikullakaan, lotroa tuli pelailtua tuossa siihen asti että tuli toinen koira taloon eikä aikaa yksinkertaisesti enää ollut seikkailla pitkin keski-maata.
kaunis kuva sulla tuolla otsikossa myös :)
@Marko. Juu, se on tosiaan jänskä homma, Suomessa country ei nuorison mielestä oo kovinkaan "coolia".. o_O *kuuntelee Tim McGrawta*
@maria- juu kyllä pelaaminen vie aikaa, joskus liikaakin. Mulla on kyllä hyvin selkeä linja siinä että joskus tulee pidettyä pitkiäkin taukoja pelaamisessa. Viime kesänä taisi olla jopa kahden kuukauden tauko, viikon pituisista breikeistä puhumattakaan..
ps. kiitos, kuva on Nuuksiossa napattu parisen vuotta sitten :)
@suvi Haa! Tim McGraw- ja varsinkin Live like you were dying oli kyllä vielä viime kesänäkin melkoinen hitti jenkkilässä. Kun Meksikon rajoilla yritti hakea radioasemia niin löytyi lähinnä pari kantriasemaa, gospelia ja loput mehikaanomusaa :)
Missä servuss pelaat WoW? Itselläni on gnome warlock Alonsuksess, mut enemmän pelaan verihaltija paladinia Korgass
@myry Kolme päähahmoa tällä hetkellä Wildhammerissa: lvl 67 human warlock, lvl 35 Tauren warrior ja (oisko) lvl 21 Blood elf warlock :)
Lähetä kommentti